Week 7 - Destination: Berlin.

Seitsemännen viikon alkuviikon kouluhommien ja muiden reippailujen jälkeen oli aika ponkaista irti arjesta, kohteena Saksa, Berliini. Matkaan ampaistiin kuuden hengen voimin, ja ruotsia matkalle edustamaan lähtivät Andreas, Sjoerd ja Cecilia, sekä Suomea itseni lisäksi Joni ja kämppikseni Vili.

BERLIINI:

Kyyditykset:

Suunnittelimme ensin lähtevämme matkaan autolla, mutta nykyiset polttoainehinnat ja se tosiasia, ettei meillä kellään ole Alankomaalaista ajokorttia olisivat vaikeuttaneet asiointia sen verran paljon, ettei autoilemalla mahdollisesti saadut parin euron säästöt per nessu olisi helpottaneet kenenkään elämää niin huomattavasti. Sen sijaan hyödynsimme Saksan rautatieyhtiöiden ryhmäalennuksia, ja saimmekin edestakaiset liput hintaan 95€/henkilö, eikä matkoihin kulunut kuin nelisen tuntia suuntaansa. Saksan puolelta lippuja hankittaessa on hyvä muistaa, että ostaessa niitä Alankomaiden puolelta tulisi niillä olla viikon postitusmahdollisuus - koska itse emme olleet viikkoa aikaisessa lippuja ostamassa jouduimme poikkeamaan Saksan puoleisella asemalla ne noukkimassa matkaan.

Junalla kuljettaessa on myös aina muistettava, että on hyvä olla paikalla ajoissa - meidän torstaiaamuna saapuessamme Hengelon asemalle odotti meitä taululla vastassa junamme kohdalla mukavat kaksi sanaa "Rijdt niet", tarkoittaen, ettei junamme Berliiniin kulje. Onneksemme Sjoerd on puoleksi alankomaalainen, joten hollanti sujuu häneltä ongelmitta, ja saimme selville vaihtoehtoisen kulkureitin jolla pääsimme yhdellä vaihdolla Berliiniin. Jos emme olisi olleet paikalla lähes puolituntia etuajassa emme olisi ehtineet vaihtoehtoiseen kuljetukseemme, ja olisimme olleet paikalla Berliinissä yli neljä tuntia suunniteltua myöhässä.

Paikalla Berliinissä kannattaa hyödyntää lähijunaliikenteen päivälippua - sellaisen kun saa rapealla kolmella eurolla, maksaa se hetkessä itsensä takaisin. Toinen toimiva vaihtoehto on käveleminen, mutta pyörällä seikkailemista paikallisella tasolla en voisi suositella.

MAJOITUS:

Berliiniin mentäessä on hyvä muistaa yksi asia - idässä on halvempaa. Sen vuoksi mekin suuntasimme suoraan idän puolelle paikalle päästyämme, jossa meitä odotti varaamamme hostelli Pegasus. Kuuden hengen huoneelle kun tuli hintaa vain 8€/henk/yö ja respassa oli mahdollista käyttää ilmaista wifiä ei hinta-laatu -suhde olisi voinut mennä yhtään paremmin - paikka kun oli kaiken lisäksi yksi parhaista hostelleista, johon tähän päivään mennessä olen yöpynyt.

Hostellilta oli parin kilsan matka keskustaan, mutta yökerhot ja ravintolat löytyivät lähempänä hostellia kuin keskustaa, joten olimme kunnon pelipaikoilla. Aamuinen ruokapuolikin hoitui sillä, että hostellista sai aamupalan hintaan 5,90, johon sisältyi niin paljon syömistä kuin halusi, ja jo pelkästään neljän aamupalakahvikupposen jälkeen aamupala oli maksanut itse itsensä takaisin, puhumattakaan muusta ruuanpuolesta.

NÄHTÄVYYDET:

Berliinissä riittää historiansa vuoksi paljon nähtävyyksiä. Vaikka kaupunki pommitettiinkin lähes täysin maan tasalle toisen maailmansodan lopputuoksinnoissa, löytyi nykyisen kaupungin keskeltä myös vanhempiakin rakennuksia, puhumattakaan niistä maamerkeistä, jotka rakennettiin itä- ja länsi-Berliinin aikaan.

TV-torni:

368m korkea torni ei ole mikään pieni rakennelma.

Itä-Berliiniläisten vuosina 65-69 rakentama tv-torni venäläisten uutislähetysten kaappaamiseen on näyttävä maamerkki vielä nykyäänkin - sen näkeekin lähes mistä tahansa puolelta Berliiniä, ja toimii hyvin maamerkkinä suunnistaessa paikalta toiseen. Huipulta löytyy kaikenlisäksi ravintola, jos haluaa ruokailla ihastellessaan Berliinin maisemia, ja yksittäisiä vierailujakin huipulle voi tehdä. Koska TV-torni on niin näyttävä kuin se on, toimii se kunnon turistirysänä, ja huipulle noususta veloitetaankin n. 15 euroa, johon hintaan saat 20 minuuttia jonotettuasi ihastella maisemia kymmenisen minuuttia. Meidän opiskelijabudjetillamme päätimme suosiolla jättää tämän kohteen väliin, mitäs nyt kiertelimme ulkopuolella, ja kävimme sisällä tarkastelemassa menon.

Pariisiaukio:

Pariisiaukio ei ollut alkuperäiseltä nimeltään pariisiaukio, vaan se toimii hyvänä esimerkkinä saksalaisten kyseenalaisesta huumorintajusta. Aukio johti ennen kuninkaanlinnalle, ja sen kaarea koristava patsas nimettiin rauhan jumalattaren mukaan, jotta Berliinissä olisi aina rauha. Kun Napoleonin joukot kuitenkin marssivat 1814 paikalle ja miehittivät kaupungin, oli Berliinistä rauha kaukana. Patsas vietiin muiden Berliiniläisten arvotavaroiden joukossa Pariisiin, josta eräät Berliiniläiset myöhemmin sen jälleen löysivät, ja marssituttivat takaisin omalle paikalleen kaaren päälle, jolloin se nimettiin uudelleen voiton Jumalattaren mukaan, ja aukio nimettiin Pariisin Aukioksi, jotta Berliiniläisillä olisi aina voitto Pariisilaisten yllä, toisin sanoen voitto pariisilaisita.





Berliininmuuri -museo ja Checkpoint Charlie -museo:

Nämä molemmat nähtävyydet ovat ennemminkin turistien rahastusta, kuin historialliselta arvoltaan merkityksellisiä kohteita - enemmän Berliinin muurista saa irti seikkaillessaan ympäri Berliiniä tarkkaillen maahan merkittyjä Berliininmuurin rajoja, ja satunnaisesti vielä pystyssä olevia muurin palasia. Checkpoint Charlie museokin on täysin uudelleen luotu, eikä paikalla ole mitään alkuperäisestä Checkpoint Charliesta - kulkuaukko, sitä vartiova jenkkisotilas, ja jopa kulkuväylälle johtava merkki ovat kaikki jäljennöksiä alkuperäisestä, ja hyvä jos jenkkisotilaaksi pukeutunut mies edes puhuu englantia. Jos jotakin, Checkpoint Charlie on ainakin alkuperäisellä kohdallaan, ja paikan ohi on hyvä kävellä, olihan se yksi merkittävimpiä paikkoja Berliinin muurin ollessa vielä pystyssä. Lisäksi pihalla on mukavasti katutaidetta näytillä, joita on hyvä ihastella, kunhan muistaa varoa paikalla seikkailevia taskuvarkaita.

Muistomerkin lomassa.

Holokaustin muistomerkki:

Kaikki tietävät miltä tämä paikka näyttää, eikä se kuvasta nähtynä ole vaikuttava. Jopa ensisilmäykseltä paikanpäälläkin merkki tuntuu hieman ontolta. Mutta kävellessään hetken aikaa muistomerkin lomassa sen todellisen luonteen pystyy vasta tuntemaan. Se, millaisen valaistuksen minä muistomerkissä koin, jätän kertomatta, koska muistomerkin luojan omin sanoin "merkille ei ole olemassa yhtä absoluuttista tulkintaa - kaikki kokevat sen omalla tavallaan. Sen sijaan, että minä kertoisin, mitä teos kuvastaa, käy sinä hetken aikaa kävelemässä sen lomassa, ja tule sinä kertomaan se  minulle". Suosittelen kuitenkin kaikille Berliinissä vierailijoille, että varaavat lomastaan hetken aikaa käydäkseen muistomerkillä.

Oikealla puolella näkyvän valotolpan alla on Hitlerin
bunkkerihuone, jonne hän kuoli. Paikkaa ei kuitenkaan
ole mitenkään merkitty, jottei paikasta tulisi
natsien pyhiinvaelluspaikka.

Hitlerin kuolinpaikka:

On nykyisin autoparkki. Kyllä. Yhden tunnetuimman ihmiskuntaa vastaan rikkoneen rikollisen kuolinpaikka on nykyisin pelkkä autoparkki, ja kaikessa arkeudessaan niin tavallisen arkisen näköinen paikka, että on vaikea uskoa, että nykyisen autoparkin ja sen viereisten asuinrakennustan alla lepää edelleen Hitlerin joukkojen bunkkeri, jossa Hitler lopulta myrkytti itsensä ja vaimonsa, ja ampui itsensä kuollakseen kuin sotilas. Venäjän joukkojen tullessa paikalle bunkkeri yritettiin tuhota useaan eri otteeseen, mutta pomminkestäväksi rakennettua bunkkeria on huono lähteä pommeilla tasaamaan. Pommien pettäessä bunkkeri kuitenkin muurattiin umpeen, koska se oli mahdotonta siirtää pois paikalta, joten se lepää nykyisinkin kummittelevana muistona toisesta maailman sodasta - sitä ei näe päälle päin missään muodossa, mutta kaikki paikalla asuvat tietävät, missä se on - saavuttamattomissa, tuhoamattomissa, mutta kuitenkin olemassa.

Verovirasto:

Miksi verovirasto kuuluu nähtävyyksien listoille? Koska kyseinen paikka on natsiarkkitehtuurin tulos, joka toimi aikanaan Hitlerin joukkojen tukikohtana, ja myöhemmin Itäberliinin hallinnon tukikohtana. Tuntuu, että saksalaisten kyseenalaisella huumorilla oli tässäkin asiassa näppinsä pelissä, kun he päättivät kahden suuren pelottavan mahdin sorruttua tehdä talosta tukikohdan nykyisten berliiniläisten painajaisia aiheuttavalle toimielimelle, ja sijoittaa verovirastonsa rakennukseen.

Yksi East Side Galleryn tunnetuimmista teoksista.

Eastside Gallery:

Vain n. 500 metrin päässä hostellistamme sijaitsi Eastside Gallery, jäännökset Berliinin muurista, joka oli muutettu katutaide Galleriaksi. Kokonaispituudeksi Gallerialle tulee n. 1,3 km, ja se koostuu kokonaisuudessaan hieman yli sadasta taideteoksesta. Eastide Gallery on näyttävä, vaikkakin erikoinen osa historiallista Berliiniä, ja onkin aika "tuore" osa sen historiaa - Galleria kun luotiin vasta 1990. East Side Gallery on kuitenkin kansainvälinen vapauden muistomerkki, joten vaikka "katutaiteen katsominen" tuntuisikin merkityksettömältä, on ESG yksi maailman pisimpiaikaisista säilyneistä ulkotaidenäyttelyistä, ja ehdottomasti Berliinin vierailijan TO-DO -listalla.

Eläintarha:

Oma reissumme eläintarhaan oli yllätys itsellemmekin. Olimme viettäneen toisen päivämme Berliinissä kierrellen katsomassa suurimpia nähtävyyksiä, ja päätimme lauantaina ottaa hieman rennommin, ja mennä puistoon, jossa olimme nähneet jo junamatkallamme jonkin suuren enkeliteosternin. Kuitenkin oikealle juna-asemalle päästyämme huomasimme, että heti junasta ulos astuttuamme oli meitä vastassa suuri ZOO-kyltti. Vielä kun Berliinin oli vallannut loskasade, ja pakkanen, ei puistossa kävely enää tuntunutkaan lähellekään niin hyvältä vaihtoehdolta, ja Lauralta saamani kehut paikasta sementöivät päätöksemme, ja suuntasimmekin katsastamaan, millaisia kaveruksia paikalta löytyy. Lippu opiskelijoille oli 10€ ilman aquariumia, ja 15€ sen kanssa. Aikuisille, ja näiden kahden muodon väliinputoajille hinta olikin jo vähän kalliimpi, mutta kalliimmillaan liput olivat n. 28€ joten ei niinkään kallista. Vuoden aika kuitenkin hieman söi kokemusta, kun osa etelän eläimistä olivat luontaisesti sisällä, joten kaikkia eläimiä ei edes nähnyt, ja osa joutuivat majailemaan talven ajan kolkoissa sisätiloissa. Kuitenkin ne eläimet, jotka eivät kylmästä laittaneet pahakseen, näyttivät viihtyvän, ja eläimillä olikin paljon elintilaa - norpat jopa innostuivat näyttämään meille altaassaan pari temppua. Vaikka en itse hirveänä välitä siitä, että eläimiä on sullottu häkkiin ja näytölle, oli tämä eläintarha avara, ja mukavan oloinen eläimienkin kannalta, ja kiinnostava yleisesti, ja ihan varteen otettava matkakohde paikan päällä olijoille.


RAVINTOLAT:

Bagel, omnomnom.

Jos Berliinissä haluaa syödä saksalaisittain, ei edessä ole helppo tehtävä - Berliiniläisten (ja saksalaisten yleisestikin) asenne maataan kohtaan on, että maastaan ei olla ylpeä - kansainvälisyys on kauniimpaa. Berliinin ravintolakaduilta löytyy etnisiä ravintoloita vaikka kuinka paljon, mutta paikallista ruokaa valmistavia ravintoloita onkin hieman vaikemapi löytää. Etenkin, kuin viimeinkin jonkinlaisen paikallisen ravintolan löydettyään näiden erikoisuus on tavallisesti Wiener Schnitzel, eli meillä päin tavallisemmin tutuksi tullut Wienin leike. Joten jos haluaa kokea osan paikallista ruokakulttuuria, helpommalla pääsee, kun ostaa joltain pikaruokakojulta currywurstia, ja sen sijaan herkuttelee kansainvälisesti Berliinin ravintolakaduilla. Lounasaikaan kun pizzeriassa saattaa saada salaatin, pizzan, ruokajuoman ja kahvin kahdeksaan euroon, ja illalla Intilaista ja Sushia halpoihin menuhintoihin. Me kuitenkin päädyimme käymään ravintolakadulla Lounge-tyyppisessä paikallisessa ravintolassa, koska ruotsalaiset reissaajamme eivät olleet yhtä tuttuja Wienin leikkeen kanssa, kuin me suomalaiset, ja vaikka paikka oli selvästi kalliimpi, kuin kansainvälisen keittiön paikat, saimme kaikki annokset ja ruokajuomamme n. 18€, joka ei ollut paha, kun oma annokseni oli Barbeque-lautanen kuudella eri lihalla, ja ruokajuomana toimi 0,5l tuoppi tummaa saksalaista olutta. Wienerschnitzelin sai ravintoloista n. 13€ keskihinnalla, eikä se ollut kovin paljon kummoisempaa kuin suomalaisella ABC:llä, joten suosittelen ehdottomasti ennemminkin Wurst-vaihtoehdon hyödyntämistä.



YÖELÄMÄ:

Matrix:


Eastside on täynnä yöelämää, josta meille tutuimmaksi tuli Matrix. Seitsemästä tanssilattiasta koostuva baari oli täysin maanalla, ja paikassa oli viikonpäivän ja asiakasmäärän mukaan aina erit puolet auki. Kävimme paikanpäällä niin torstaina kuin perjantainakin, mutta tuntui, kun olisimme olleet eri klubilla - sisäänkäyntikin kun oli eri perjantaina. Musiikkina päälattialla soi sopiva sekoitus uusinta uutta, ja kaivattua vanhempaa tuotantoa, ja DJ soitti sopivan verran jokaista kappaletta, jolloin musiikki vaihtui hieman yli minuutin välein. Toisella lattialla soi enemmän Flow-henkistä bassojytkettä, ja kolmannella puolella uudempaa musiikkia, mutta enemmän hengailutarkoitukseen suunnattuna. Hinnat paikalla olivat kohdallaan, kun kallein shotti oli vain viittä euroa, ja kaljaakin sai kolmisen euron hinnalla. Meno tanssilattialla oli kuitenkin niin hyvä, että vasta kun jalkoja alkoi tanssimisesta pakottaa tajusi tanssineensa lähes kolmisen tuntia putkeen, ja kelloon vilkaistuaan tajuta, ettei paikallisilla ole valomerkkiä - usempana iltana kun havahtui siihen, että kello oli jo yli neljän. Keski-ikä paikallisilla tanssilattioilla kuitenkin on todella alhainen, ja joukkomme vanhimmat 25-vuotiaat vaikuttivat melkeinpä paikan vanhimmilta. Sisäänpääsy+narikka paikalle olivat yhteensä 7€, ja olikin yksi reissumme halvimmista baareista, ja omasta mielestäni, paras.

Watergate:

Watergate baari oli hieman erilainen kokemus - siinä, missä Matrix oli ollut parempi versio suomesta tutuksi tulleesta yöelämästä, oli Watergate jotain aivan muuta - kahteen kerrokseen levittäytynyt joenvarsiklubi kun otti sisään vain satunnaisen osan sisääntulijoista, ja jos pokea ei miellyttänyt seurueen puvustus, tai hänen mielestään paikalla oli liikaa miehiä, osoitti hän seurueelle etteivät he olleet tervetulleet. Kokeilimme ensimmäisen kerran sisälle paikalle perjantaina, mutta silloin seurueessa, jonka mukaan liittouduimme, sattui olemaan yksi alle 21-vuotias, joka oli baariin ikärajana, jolloin poke tyrmäsi koko seurueemme sisäänpääsyn.  Kuitenkin lauantaina sisään päästyämme olin onnellinen, että vietimme perjantain Watergaten sijaan Matrixissa - Watergatessa kaikki musiikki oli enemmän Flow-tyyppistä bassojytkettä, ja kaikki paikallaolijat tanssivat täysin sen henkisesti. Ovella vastassa ollut "ei valokuvia" -kylttikin selittyi sillä, kun vessaan mennessään näki valkoisen jauheen vaihtavan omistajaa. Vaikka huumekulttuuri suurkaupunkien yöelämässä onkin aika tunnettu, en kuitenkaan arvannut, että se olisi noinkin selkeästi esillä. Kunhan paikalla muisti olla hyväksymättä juomia tuntemattomilta, ja pitää laukustaan huolta klubilla viihtyi ja siellä tulikin tanssittua aamuhämärään saakka. Hinta-laatu -suhteeltaan paikka kuitenkin oli paljon kivuliaampi kuin Matrix, kun sisään sai maksaa 15€, ja narikasta vielä 2€.

Berghain:

Berghain oli edullisempi ja hankammin sisäänpäästävä versio Watergatesta - tai ennemminkin toisin päin, eli Watergate oli kalliimpi, mutta helpommin sisäänpäästävä versio Berghainissa. Paikka kun on tilastoissa maailman 13. paras klubi tällä hetkellä, ja sisään pääseminen onkin jo sitten vaikeampi temppu. Paikalle mennessään ei saa olla liian fiinisti pukeutunut - kaikki villakangastakkiset käännytetään heti ovelta. Jonossa ei saa kuitenkaan liikaa erottua joukosta - portsarille ON puhuttava saksaa, ja vain kahden henen tai pienemmät ryhmät pääsevät sisään, joten meidänkin oli yritettävä ujuttautua pienimmissä porukoissa sisälle. Jonossa ei kannata jutella muille, tai mitenkään herättää huomiota. Vihdoinkin, jos sisälle pääsee, joutuu sisäänpääsyä varten maksamaan 12€ ja narikasta muutaman euron lisää. Ja paikalla on sama kielto voimassa, kuin Watergatella, ja vieläpä samasta syystä - toisin kuin Watergatella, Berghainiin ei täytynyt edes odottaa pääsevänsä sisään ennen kuin ensimmäiset pillerinpyörittäjät yrittivät päästä tekemään kauppaa. Tämäkään ei ole kuitenkaan ongelma, kunhan muistaa, ettei Berliinissä kannata missään vaiheessa liikkua yksin. Perjantaina kokeilimme sisään Berghainiin kolmessa tiimissä - ensimmäisenä sisään yrittivät Joni ja Sjoerd, hieman heidän jälkeensä jonossa olivat Andreas ja Cecilia, ja viimeisenä minä ja Vili. Joni ja Sjoerd käännytettiin heti ovelta, ennen kuin Sjoerd ehti edes koettaa saksan puhumista pokeille, mutta Andreas ja Cecilia, jotka olivat jonossa heti heidän perässään, eivät viitsineet livahtaa jonosta pois, varsinkin, kun poke antoi ymmärtää, että he pääsevät sisään. Minä ja Vili kuitenkin poistuimme jonosta heti poikien pompattua, ja niin jakauduimme kahteen eri tiimiin - team Matrix ja team Berghain. Molemmilla joukoilla oli hyvä ilta, ja Cessi tulikin kämpille vasta seitsemän aikaan aamulla - Berghainissa kun vedetään aamun alkaessa sarastaan verhot alas, jotta klubeilijoita ei häiritsisi uuden auringon nousu, ja paikka onkin putkeen 48 tuntia auki. Cecilia ja Andreas molemmat kehuivat paikan, mutta itselläni jäi heidän kuvailuistaan sellainen fiilis, ettei Beghain ollut minun maulleni sopiva paikka, joten en mennyt enää edes myöhemmin koettamaan josko pääsisin sisään. Toisaalta hieman harmittaa, etten kokeillut, olisihan se ollut hienoa sanoa käyneensä maailman 13. parhaassa klubissa. Joten, jos olet maisemissa, ja jaksat jonottaa, etkä ole pukeutunut liian fiinisti ja puhut saksaa, niin ole hyvä ja käy kaikin mokomin koettamassa!



Berliini on kaiken kaikkiaan kiinnostava ja kaunis kaupunki: se on outo sekoitus uutta ja vanhaa, kun pommituksesta selvinneiden rakennusten keskelle on rakennettu uutta, vanhoja entisöity, ja yhä uudempaa ja modernimpaa rakennusta nousee jatkuvasti vanhojen raatojen joukkoon/tilalle. Berliini onkin vastakohtien kaupunki, jonka makuun pääsee vasta, kun paikan päällä itse on. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Reissuista on kuitenkin hyvä varata itselleen hieman palautumisaikaa, kun unisaldoksi kolmelta yöltä tuli n. 10h, jonka johdosta nukuinkin sitten sunnuntai-maanantai välisenä yönä n. 14,5h putkeen. Mutta kyllä uni maittoi!

Brittiläinen berliiniläisemme Rob.

Jos Berliiniin menee, kannattaa ottaa rohkeasti osaa "ilmaiselle" kaupunkiesittelylle. Esittelijät ovat Berliinille tavanomaisia opiskelijataiteilijasieluja, jotka saavat palkkansa sen mukaan, miten hyvin asiakkaat kierroksen lopussa päättävät antaa hänelle tippiä. Vaikka olimme paikalla vain puolikierrosta, koska loppupään matkakohteet olivat meille jo aiemmalta päivältä tuttuja, tuli meillä lähes huono mieli kun emme saaneet käteistä riittävästi kasaan tipataksemme hänelle enempää kuin 5€ per henkilö. Vaikka ryhmämme muodostui suurimmassa osin opiskelijoista ja muusta nuorisosta, oli mukana myös vanhempaakin kiertelijää, joten vaikket olisikaan enää opsikelijaiässä, suosittelen ehdottomasti tätä tutustumiskierrosta.







JENNA-EDITION!
Käytiin Saksassa Berliinissä, neljä päivää, kolme yötä. Joka ilta klubeiltiin, oli huikeat, mutta erilaiset klubit. Ruoka oli hyvää, mutta oli hankala löytää saksalaista raflaa, kaikki oli jotain kiinalaista, intialaista, japanilaista etc. Eläintarha oli huikea. Yhteensä tuli nukuttua vaan joku 10h reissussa, koska paikallisilla ei ole valomerkkejä baareissa. Historiallisestikin tosi kiinnostava paikka.


Ja kuvia:

Berliner Mauer.

Reippaina kävellen hostellille Berliinin muurin jäännöksiä seuraillen.

ESG-taidetta

ESG -taidetta.

ESG-taidetta

ESG.

Berliinin kallein hotelli. Sisäänkäynnin yläpuolella hotellin
kallein huone, jossa on yöpynyt mm. Charlie Chaplin,
Einstein, ja Michael Jackson. Kyseisen huoneen parveke onkin tunnettu
Michael Jakcsonin vauvan roikuttamisesta.

Ei ihan riittänyt ostosreissubudjetti tähän kaunokaiseen.

Loistava hostelli, heikko englanti.

Berliinissä oli grafitteja kaikkialla - jopa junissa.

Salaatti+pizza+ruokajuoma+kahvi 8€. Not bad.

Berliinin pääasema

Viimeinen näkymä ennen kuin juna lähti Alankomaiden suuntaan.

Huh huh. Ei muuta kuin ensi viikkoon!

Week 6 - Arki (ja se vähän vähemmän arki).

Kuudes viikko maailmalla on ollut ehkä arkisin tähän mennessä - luennot menivät jo tutuksi tulleella rutiinilla, vaikka niiden välissä tuli käytyä ottamassa taas kaikki irti Vestingsin Thirsty Tuesdaysta, ja seikkailtua kampuksen ulkopuolellakin.

Mutta rankka viikko ei ole kyllä ollut - ainakaan yliopiston kannalta - kun talvilomallekin pääsi jo keskiviikkona puolilta päivin, ei voinut kuin hymyillä.

Mutta perjantaina päästiin itse asiaan, ja kiireinen vklp lähti käyntiin jo kolmelta iltapäivällä, kun suunnistimme Cecilian kämpille juhlistamaan Suomelle ja Ruotsille yhteisiä perinteitä tekemällä laskiaispullia. Manteli- vs. hillotäyte  -sodan me valitettavasti hävisimme ruotsalaiselle mantelimassalle, kun puolueettomat tuomarimme italialainen Luca ja hollantilainen "Janne" molemmat asettuivat mantelimassan puolelle. Minkäs sille mahtaa, jos joillakin ei löydy makua hyville asioille. Tappiosta huolimatta päivä taittui lähes huomaamatta iltaan juoniessamme pöydän ääressä suunnitelmia tulevalle lomaviikolle, jossa heiteltiin ideoita aina maan sisäisestä reissaamisesta Belgian reissuun, ja läpällä heitettyihin ideoihin äkkilähdöistä maailmalle. Kuitenkaan mitään ideaa lopulta lukkoonlyömättämme jouduimme jo etenemään kohti keskustaa, ja aina yhtä hurmaavaa Macandraa, jossa Alberto vietti syntymäpäiviään. Osa porukasta turvautui kyydityksessä bussiin, mutta reippain suomalaisvoimin Joni, Juho ja minä päätimme polkaista reilun kolmen kilsan välin uskollisilla pyörillämme.

Mikä oli jatkokyyditysten kannalta hyvä idea. Macandrassa parisen tuntia juhlittuamme kun matka jatkui toiselle puolelle kaupunkia IESN:n (eli International Exchange Student Networksin) paikallisen puheenjohtajan asunnolle. Kolme kilometriä ja muutamaa hukattua ja myöhemmin löydettyä seurueen jäsentä myöhemmin olimme oikealla talolla. Ainakin kartan mukaan. Talon ikkunat olivat kuitenkin aivan pimeänä, ja paikka näytti ennemminkin liiketilalta kuin asunnolta. Kadulle asti tuntuva bassojen jytinä kuitenkin varmisti, että olimme oikeassa paikassa, ellei jo pihalla seisoneet useat kymmenet pyörät sitä olisi tehneet. Vielä kun paikalle saapui Elif ja muut luennoilta tutuiksi tulleet turkkilaiset vaihtarit suuntasimme isommalla porukalla kämppään sisälle - autotallin kautta, joka paljastui myöhemmin oikeastaan talon oikeaksi, ja ainoaksi sisäänkäynniksi. Vähään aikaan ei ole tullut nähtyä yhtä monta ihmistä sullottuna niin pieneen tilaan, kun eteinen/autotallinperä, pesuhuone, keittiö ja olohuone -tilat olivat niin täynnä sakkia, että eteneminen tilasta toiseen vaikutti ensin lähes mahdottomalta missiolta. Olohuone oli muutettu kokonaan tanssilattiaksi, ja kämpässä asustavien poikien omiin yläkerran huoneisiin johtavien portaiden juureen oli kasattu DJ-taso, ja paikalta löytyi valot ja vehkeet muuttamaan koko huone pieneksi klubiksi. Itse juhlien isäntä ramppasi huoneiden väliä mukanaan aina uusi kori täynnä kaljaa, ja pahoittelemassa, että "loman vuoksi oli niin vähän sakkia paikalla". Jälleen paria tuntia myöhemmin edessä oli kuitenkin taas paikan vaihto, ruotsalaisten seurueelaisten menojalkoja kun vipatti sen verran, että oli pakko päästä isommille tanssilattioille. Ilta siis päättyi taas, yllätys yllätys, Paddy'siin (jota kohtaan jokaisella vaihtarilla on kehittynyt jonkinlainen viha-rakkaus -suhde jo tähän mennessä). Vihdoin hieman ennen valomerkkiä saimme viimeisenkin ruotsalaisen poistumaan baarista, jotta saimme kaikki seurueelaiset turvallisesti matkaansa. Reipas iltalenkki pyörällä takaisin teki paljon parempaa niin mielelle kuin kukkarollekin kuin muuten tutuksi tullut takseilu, ja lauantai lähtikin käyntiin hyvillä mielin -

-mutta suhteellisen virallisesti, kun maisteriaansa täällä suorittava, minun ja Vilin kreikkalainen kämppis oli aiemmin viikolla ilmoittanut haluavansa infota meille hieman talon tapoja. Pelko rinnossa olimme molemmat enemmän tai vähemmän ajoissa paikalla keittiössä kahdeltatoista kuuntelemassa, mitä tuleman piti. Luvassa ei kuitenkaan ollut kuin perus tervehdys, joka oli jäänyt kämppikseltämme roikkumaan hän kiireisen alkuvuotensa vuoksi, ja saimme kuulla, että tulevilla viikolla olisi luvassa yhteistä ruokailua koko huoneistomme sakilla. Mieli keveänä oli helppo suunnata taas hieman illemmasta Cecilian kämpille. Vielä kun sakilta löytyi pingispalloja, kaljaa, ja mukeja, oli luvassa beer pong -turnaus. Ehdimme kuitenkin sitä ennen hyödyntämään palloja muulla tapaa pelaamalla paistinpannuilla pöytäpingistä muutaman erän odottaessamme jälleen hitaiksi osottautuneita suomalaisia miehiä saapumaan paikalle (excluding pedantti Vili). Viimein pääsimme kuitenkin suurella porukalla itse illan pääohjelmaan käsiksi, ja viitisen turnausta myöhemmin olin selvinnyt voittajana muutamasta, häviäjänä useammasta. Paikalle eksyi loppuvaiheesta iltaa myös muita vaihtarinaapureita, ja Ruotsin joukkojen puolessa iltaa sammahdettua suuntasimmekin naapuriin jatkamaan iltaa suomi-ranska edustuksella. Suomi selvisi kuitenkin tästäkin illasta voittajana, kun ranskalaiset viimein lähempänä kolmea päättivät suunnistaa peteihinsä, jolloin me suomalaisetkin tajusimme livahtaa paikalta.

Sunnuntaina pääsimme kuitenkin takaisin juonimisen makuun, ja palasimme jo tukikohdaksi muodostuneelle Cecilian kämpälle suunnittelemaan lisää tulevan viikon seikkailuja. Päämääräksi asetettiin Berliini, ja tarkkaan tehdyn auto- vs junavaihtoehto -vertailun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että juna tulee halvemmaksi. Löysimme keskustasta edullisen, 9€/henk./yö -hostellin, ja junaliput, joiden edestakaisin hinnaksi tulisi 95€/henk. Hieman lisää juonittuamme päätimme lähteä matkaan torstaina ja tulla takaisin sunnuntaina. Kaikki oli hyvin, kunnes nyt maanantain puolella meille ilmoitettiinkin, ettemme voikaan varata lippuja Hollannin puolelta mitenkään, vaan ne olisi pitänyt tilata Saksasta sen verran aikaisin, että ne olisi voitu lähettää meille postitse ennen reissuun lähtöä. Saleilun ohessa tehdyn juoninnan tuloksena kuitenkin päädyimme siihen tulokseen, ettei Saksa ole niin kaukana, etteikö sinne Sjoerdin uskollisella rään -värisella fiatilla voisi helposti ajaa, ja niinpä sotasuunnitelma tiistaille muodostuikin seuraavanlaiseksi - ruotsalaiset hoitavat koko karavaanille liput Saksan puolelta, ja suomalaiset sen sijaan vuorostaan kokkaavat koko sakille. Menuksi päivälle päätettiin lihamureke perunamuusilla, ja pojat (Juho ja Joni) osasivatkin melkein hakea kaupasta oikeat einekset niihin. Onneksi tässä on kuitenkin vielä huominen aikaa pelastaa matkaan ne ainekset, jotka jätkät jättivät "Tarpeettomina" lidlin hyllyyn.

Eli siinä oli kuudes viikko, ja hieman suunnitelmia tällekin viikolle.

JENNA-EDITION:
Perjantaina syötiin ruotsalaisten kanssa laskiaispullia, käytiin espanjalaisen synttäreillä, mentiin hollantilaisiin yliopistokotibailuihin ja käytiin baarissa. Lauantaina pelattiin pingistä paistinpannuilla ja beerpongia. En voittanut joka kerta. Sunnuntaina juonittiin, että mennään tällä viikolla Saksaan, ollaan siellä neljä päivää (Berliinissä). Huomenna tiistaina olisi tarkoitus kokkailla lihamureketta.

ps: ei kuvia, koska hukkasin USB-johtoni jonnekin, enkä jaksanut metsästää sitä nyt tälle hätää, mutta tässä kuva Paddy'sist' jostain netin syövereistä. Saksasta tulee ensi viikoksi kyllä varmana kuvia.

Tot zondag!

Week 5 - Back to the 90's

Viides viikko meni taas vaihteeksi joutuin, ja ensimmäisistä luennoistakin selvittiin (suhteellisen) kunniallisesti. Selvisi myöskin sen verran, ettei täällä onneksi ole joka luennon jälkeen tapana antaa aplodeja luennoitsijalle, ja ettei edes puolen viikon tutkinnan jälkeen tämän yliopiston kurssivaraus/-seuranta/-työtilajärjestelmät ole yhtään sen helpompia, kuin ne ensi näkemältäkään vaikuttivat.

Tiistaisin ei ensimmäisen vaihtopuoliskoni aikana minulla tavallisesti ole edes luentoja, mutta tämän viikon tiistaina aamu lähti käyntiin jälleen vaihtoinfolla, jossa aiemmasta luuloistani huolimatta ei tarjottukaan aamiasta/lounasta. Onneksi loppupäivä kuitenkin meni leppoisasti luennoitta, jolloin oli hyvin aikaa taiteilla ruokaa kämpilläkin. Sää oli jälleen sellaisella tuulella, ettei se osannut päättää, miten päin se olisi, kun päivä lähti kirkkaalla ja suhteellisen lämpimällä kelillä käyntiin, vaihtui sateeksi ja takaisin kirkkaaksi ennen kuin se päätti vetää taivaan pilveen ja heittää räntää. Säästä huolimatta päätimme suunnata poikien kanssa vähän ottamaan kampuksen kentille tuntumaa palloiluun, ja kävimmekin kelin vähän laannuttua potkimassa jalkapalloa, ennen kuin suuntasimme illasta Iesn:n vaihtareille järjestämälle keilausreissulle läheiselle keilaradalle. Itse jouduin käteni vuoksi pysyttelemään itse keilauksesta sivummalla, mitä nyt kerran kävin vasurilla kiskomassa, mutta sitäkin kovemmin olin hengessä mukana ja kannustamassa muita. Ilta vierähti pikaisesti, ja seuraavaksi palattiinkin testaaman kampuksen omaa baaria toistamiseen "Thirsty Tuesdayhin", jossa kalja oli ehkä hieman liiankin edullista suhteessa siihen, että ensimmäinen luento keskiviikkoaamuna oli jo 10:45.

Kampuksen suunnittelijat ovat todellakin tykänneet
käyttää vettä sisäpihojen koristuselementtinä.
Näkymä matkalta luentosaleille.

Keskiviikkona kuitenkin luennoille selvittiin, ja omaksi onnekseni jokanen luento on jaettu kahteen osaan, jolloin ensimmäisen 45 minuutin jälkeen luentoon kuuluu 15 min tauko, jonka aikana pääsin tankkaamaan luentosalin viereisestä kahvilasta jonkin muotoista voinnin loiventavaa, ja jaksoin taas toisen puoliskon luennosta olla hereillä. Toinen keskiviikon luento alkoikin onneksi melkein heti ensimmäisen perään, ja oli vain puolikas, eli 45 min luento, jolloin viikonloppu pääsi alkamaan jo lähempänä kahta. Loppu keskiviikko tuli kuitenkin pyhitettyä sen kummemmitta touhuilematta ihan vain oman voinnin parantamiseen, mielessään se opetus edelliseltä päivältä, että ne shottirallien harrastamiset olisi voinut jättää ihan vain Suomen maaperälle.

Tunnelmia Vestingsistä.

Torstaina oli luvassa Vestingbarin paluu, kun kampuksen oman baarin lavalle oli kolme paikallista rockbändiä suuntaamassa esittelemään taitojaan. Espanjalaisen kielikurssilaisen ystäväni Alberton kanssa päätimme suunnata baarien tarjoamaan pelkkään pop-musiikkiin kyllästyneenä kuuntelemaan, minkälaista musiikkia paikallisilla on muuten tarjota. Ja hyvää musiikkia oli! Laadusta positiivisesti yllättyneenä aika kuluikin yllättävän nopeaa, ja suunniteltu klo: 00:00 kotiutuminen siirtyikin lähemmäs kolmea, kun seuraan liittyi yllättäen myös Elõd, Geri, Cem ja muita kielikurssin ajalta tutuiksi tulleita kasvoja. Jälleen sai todeta, kuinka pieni maa Alankomaat ovatkaan, kun naapurini kaveri hänen toisessa kaupungissa käymältä kielikurssilta sattui olemaan Elõdin kaveri hänen kotimaastaan, ja sainkin sitten reissulta terkkuja vietäväksi takaisin.

Paikallisesta kaupungintalosta tuli kummasti
mieleen Jykylän matkakeskus.

Perjantaina oli aika hankkia passit takaisin. Hollantilaiset tykkäävät paperitöistään, ja nyt kolmannen mutkan jälkeen saimme vihdoinkin sunnuntaina luovuttamamme passit takaisin, ja olimme virallisesti kaupungin kirjoilla. Sen kunniaksi suuntasimmekin suomalaisella edustustiimillä keskustaan seikkailemaan sen suuremmitta päämäärittä, ja reissusta tarttuikin taas vaihteeksi jotain täysin turhanpäiväistä. Rauhallinen koti-ilta mielessäni suuntasin keskustalta kämpille, kun sinne päästyäni sain ruotsalaiselta vaihtarilta Cecilialta viestin, jossa oli luvassa oluenmaistelua ja leffan katselua hänen kämpillään porukalla. Eikait siinä sitten muuta, kuin laittaa kamppeet uusiksi ja suunnata toiselle puolelle kampusta. Ilta menikin siinä leppoisasti skandinaavisella edustusporukalla, eli vanhalla suomi-ruotsi -tiimillä, ja sain vihdoinkin samalla katsottua watch-listilläni olleen "The Intouchables" -leffan. Samassa saatiin juonittua kasaan suunnitelma

Siitä, mitä varten tämä rakennelma on kohonnut
kampukselle, ei olut mitään tietoa kenelläkään
siitä utelemaltani opiskelijalla - kuulemma nederlanderit
vain tykkäävät tapahtumien järjestämisestä, joten luvassa
saattaa olla jonkinlaiset yllärikekkerit.
 Ilmaista ruokaa toivoessa... 

lauantaille, jolloin kokoonnuimme taas vaihteeksi Cecilialle kokkailemaan lähes samalla porukalla tortilloja. Andreaksen ystävä Martin Eindhovenista päätti liittyä seuraamme, ja huonon nimimuistini vuoksi mr. Freemaniksi duppaamani mies olikin mukava lisä jo muutenkin äänekkääseen porukkaamme, joka tuli esille suomi-ruotsi pelisääntösekoituksella pelaamassamme juomapelissä, johon lisäksi seuraamme liittyi italialainen tuttavuutemme Luca. Peliä ei yhtään helpottanut se, että italialainen ystävämme heitti peliin "Buffalo" -säännön, eli väärällä kädellä juodessaan koko putelo oli tyhjennettävä kerralla, eikä kaljattomuuttakaan voinut käyttää tekosyynä, kun Cecilian naapurissa asuva Sjoerd oli lastannut huoneeseensa usemman korillisen paikallista olutta. Andreas, joka oli tullut ruotsista vanhempiensa kyydillä, oli onnistunut tuomaan dj-vehkeensä mukaan, joten musiikkiakin oli tarjolla koko illan pelailujen ajan. Kaikkea kuitenkin aikansa, ja lähempänä puoltayötä valuimme viimein keskustan pintaan ja sen yöelämään, mielessämme vain yksi tavoite - minne tahansa muualle kuin Paddy'siin. Niinhän siinä kuitenkin taas kävi, että kaikki muut paikat olivat vielä puolilta öin niin tyhjillään, että ennen pitkää olimme takaisin Paddy'sin tanssilattialla, missä törmäsimme käytännössä kaikkiin vaihtareiden Kick-In tapahtumasta tutuiksi tulleisiin kasvoihin. Lähtö Paddy'sista tuli kuitenkin piakkoin, kun ilmoille kajahti ennen pitkää jokaviikkoisesta soitosta löytyvä "Candy Shop", jonka Andreas oli jokaisella aiemmallakin kerralla jo manannut alimpaan helvettiin. Ja vaihto kannatti - viereisestä klubissa kun jaettiin ilmaisia shotteja muutaman mimmin ja Mr. Bluen ja Mr. Green serkun, Mr. Redin toimesta. Kyseisestä herrasta oli tarkoitus napata kuvakin todisteeksi, mutta valitettavasti mr. Red oli niin kiireinen, ettei hän pysynyt yhdellä paikalla tarpeeksi pitkään tätä suoritusta varten, jolloin tyydyimme vain nauttimaan ilmaisista shoteista. Kohta kuitenkin uuden paikankin, Aspenin, tanssilattiaa viihdyttämään kajahti tuo Andreaksen vanha suosikki 50 centiltä, ja paikka meni jälleen vaihtoon. Uusi klubi oli vielä huikeampi tuttavuus - kaikki tilat oli koristeltu muistuttamaan alppimajaa, juomat oli edullisia ja alakerrassa oli liikkuva tanssilattia, as in, iso pyöreä osa lattiaa, joka oli samassa tasossa muun lattian kanssa ja pyöri. Kuitenkin ennen pitkää Zozonkaan tanssilattia ei jaksanut pitää meitä enää kaupungissa, kun kellokin lähestyä jo valomerkkiä, ja Zozonkin DJ:t soittivat pelkästään kappaleita, joita itsellä tuli viimeksi kuunneltua ala-asteiden diskoissa. "What is this, it's like 'Back to the 90's' or something!" totesikin yksi ruotsalaisista, enkä voinut olla enempää samaa mieltä. Se, onko tämä menneisyyteen musiikillisesti jämähtäminen ongelma pelkästään näin Saksan rajalla, vai onko samaa ongelmaa ilmassa myös pääkaupunkiseudulla päätimmekin lähteä testaamaan tulevalla syyslomallamme viikonloppureissulla Damiin.

Sunnuntaina oli taas suomalaiselle koettelemuksia alankomaisista aikatauluista, kun jokainen pizzeria avasi ovensa vasta neljältä. Suomalaisen naapurimme kanssa kun nälkä iski jo hieman jälkeen kahden, ja asiaa selviteltyämme saimme selvää, että pizza oli mahdollista tilata heti - mutta sen valmistus alkaisi vasta neljältä. Tästä musertumatta pistimme pizzat tilaukseen hienon hollannin kielitaitoni avustuksella (a.k.a google-translate oli todella hyödyllinen kapistus), ja jäimme odottelemaan pizzojamme. N. 2 tunnin odotuksen jälkeen saimmekin vihdoin pizzamme kotiovelle kuljetettuna, mutta tästä yrityksestä viisastuneena päätin, että pizzat olisi melkeinpä järkevämpi tehdä tästä lähtien itse - yksi pizza kun maksaa täällä n. 13€ kpl, vaikka tällä kertaa saimmekin onneksi kaksi pizzaa yhden hinnalla, eikä pizza maultakaan ollut suomalaiseen pizzaan tottuneelle oikein minkään makuista. Eli jos tulet Hollantiin reissulle/vaihtoon/miten vain - luota mieluummin purilaisiin. Tai ranskalaisiin. Ranskalaisia majolla saa kahdella eurolla, ja ne ovat oikeasti hyviäkin. Kompensoin kuitenkin muuten epäterveellisesti viettämääni päivää kiertämällä illalla kampuksen lenkkeillen.

Huoneeni omituinen laudehyllykin sai vihdoin
tarkoituksen - se saa toimia edustuksena kaikille erille
maistamilleni oluille, vaikka ATM pullojen vähyyden vuoksi
tiensä hyllylle on löytänyt myös vinkkuputelo
ja muutama siideriputelo.

Ensi viikolle on ainakin sen verran suunnitelmia, että huomenna olisi varmaan tarkoitus suunnata jonnekin päin Alankomaita katsomaan Nederlands-Finland futsalpeliä. Muut suunnitelmat varmaankin tulevat taas esille omia aikojaan. Enkä vieläkään muistanut ottaa kuvaa uskollisesta ratsustani, Rapunzelista! Ehkäpäs sitten ensi viikolle. Mutta se onkin sitten taas tulevan viikon asia, eli "Tot dan!"

Week 4 - "Oi maamme Suomi, synnyinmaa...!"

Kuluneen viikon päätteksi ensimmäinen vaihtokuukauteni maailmalla tulikin jo täyteen, jättäen minut ihmettelemään, mihin ihmeeseen se aika oikein häviää?

Viime viikolla se ainakin hukkui alkuviikosta kuntoiluun ja viimeisiin hollannin kielen luentoihin, vaikka kyllä siinä välissä ehdittiin käymään elokuvissakin (joka muuten itsessään oli aika kiinnostava kokemus - teatterissa myytiin alkoholia, ja elokuvaan kuului puolivälitauko, jolloin leffa laitettiin poikki, saliin syttyivät valot, ja katsojilla oli mahdollisuus käydä vaikkapa nappaamassa virkistävä putelo Grolschia poppareidensa kaveriksi), ja viettämään iltaa viimeisiä kertoja kielikurssilta tutuksi tulleella porukalla, joista osa lähti kurssin päätteeksi muihin yliopistoihin opiskelemaan. "Gezelligheid kent geen tijd", kuten sanotaan, ja yhtäkkiä olikin jo perjantai ja viimeinen kieliluento oli ohi, jättäen muistoksi todistuksen suoritetusta kielikurssista, jonka myötä ensimmäiset viisi noppaa olikin jo pussissa!

Perjantai-lauantai oli hektistä aikaa kampuksella, kun uudet opiskelijat saapuivat viimein paikalle. Itsekin sain uusia naapureita, ja yllätys oli suuri kun uuden naapurin perjantaina esittäytyessä vastaan tuli suomalainen nimi! Jotta perjantai-illan meno ei olisi mennyt liian suomalaiseksi, piti uuden suomalaisen tuttavuuden seurassa suunnata kohti kansainvälisempää menoa, ja keskustassa sijaitsevaa Macandraa, jossa kielikurssilta tutuksi tulleet espanjalaiset asustivat. Alberto ja Silvia olivat taas vaihteeksi järjestäneet ruokaa ja musiikkia paikalle, joten jopa Macandran julkiset tilat vaikuttivat suhteellisen mukavilta ollakseen pelottamatta uutta vaihtaria takaisin samantien Suomeen. Macandra ei nimittäin ole heikkomielisille. Jokaisessa kerroksessa tuoksuu ravintolan takahuoneelle, sohvat näyttävät siltä, kuin ne olisi jo kolmeen otteeseen kannettu kaatopaikalta takaisin, kaikki tasot on peitelty paperilla, jotta läikkynyt ruoka/juoma ei tarttuisi pintoihin, seinät ovat täynnä piirrustuksia, jotka näyttävät siltä, kuin ne olisi tehty puukynillä, ja seinät ovat juuri sen värisen keltaiset, että ne ovat saattaneet joskus olla valkoiset. Mutta mikäs siinä, kiva paikka, netinkin saa käyttöönsä, kunhan maksaa kympin kuussa kiinalaiselle opiskelijalle, joka myy salasanoja omaan wlaniinsa, ja on muuten paikan ainoa verkkoyhteyden tarjoaja.

Perjantaista kuitenkin selvittiin, ja siirryttiin reippain mielin lauantaihin. Ehkä hieman liiankin, kun ainoana päivänä viikon sisään, jolloin olisi voinut nukkua yli yhdeksään, tuli herättyä n. 08:50. Kun illan ohjelma alkoi vasta kuudelta, oli luvassa pyykkipäivä. Hurraa... Illalla kuitenkin meno oli rennon mukava, kun opiskelijoiden vastaan ottotilaisuus, Kick-in päivät, lähtivät käyntiin kampuksen kahvilatiloissa. Paikalle saapui hieman yli puolet uusista vaihtareista, ja samana iltana tuli tutustuttua sen verran moneen uuteen tuttavuuteen, että ensimmäisen kolmen uuden nimen jälkeen kaikki muut ehtivätkin jo unohtua. Näihin kolmeen kuuluivat Andreaksen ystävät hänen yliopistoltaan, Cecilia ja Sjoerd (lausutaan kuten short D:llä), ja jälleen yksi suomalainen lisää, Joni Vaasasta. Niinkuin se ei olisi riittänyt, että täällä oli jo lisäkseni kolme suomalaista uutta vaihtaria, olivat nämä kaikki kolme vielä Vaasasta. Pieni maailma.... Iltaan kuului myös ilmainen päivällinen, juominkia, ja jatkot kampuksen omassa baarissa, Vestingsbarissa, josta laitan varmaan ensi viikoksi jopa kuviakin. Baari oli mukava, ja hinnat erittäin opiskelijaystävällisiä - kalja kun maksoi sen 1,50€ kipale, eikä ne hinnat muutenkaan päätä huimanneet. Vetäytyminen takaisin kämpille tapahtui kuitenkin suhteellisen aikaisin mielessä sunnuntaiaamun herätys, kun ohjelma jatkui sunnuntain puolella jo yhdeksältä aamulla.

Sunnuntai lähti käyntiin kämäisesti, mutta onnistuneesti, ja paikalle tapaamiseen ehdittiin sen verran ajoissa, että saatiin kaavittua tarjolla olleesta aamupalasta parhaat päältä pois. Edessä oli opiskelijakortin hankinta, kampukseen tutustuminen, opiskelijajärjestöihin ja niiden etuuksiin tutustuminen, pyörän osto ja kaupungin kirjoille listautuminen. Tätä kaikkea varten meidät jaoteltiin helpommin käsiteltäviin pienryhmiin, jossa päädyin eroon jo aiemmin tutuiksi tulleista uusista vaihtareista, ja törmäsin taas vaihteeksi yhteen uuteen suomalaiseen vaihtariin - joka kuulemma vielä oli aiempana iltana muuttanut myöskin naapuriini! Pienenä plussana oli kuitenkin se, ettei tämä suomalainen sentään ollut Vaasasta. Päivän myötä pienistä vastoinkäymisistä ja helvetillisestä räntäsateesta huolimatta kaikki muodollisuudet saatiin suoritettua kuten piti, ja olin onnellinen opiskelijakortin omaava Iesn-opiskelijajärjestön pyörän omaava jäsen! Ja mikä pyörä! Viidellä kympillä matkaan, lukko valmiina, valot valmiina, renkaat pumpattiin täyteen ilmaa, ja liitää kuin tuuli! Minulle sanottiin vaihtoni alkuvaiheessa, että vasta kun täällä on pyörä alla, voi itsensä tuntea osaksi kampuskulttuuria, ja ristin sen toteamuksen lauantaina kyllä täysin todeksi. Rapunzeliksi nimeämäni pyörä ei kuitenkaan päässyt vielä kaupunkikierrokselle, kun sään pakottamana otimme suomi-ruotsi porukalla bussin keskustaan pyöräilemisen sijaan suunnatessamme suuremmalla porukalla kohti kick-in päivän jatkoja keskustaan. Luvassa oli ilmaista pizzaa, ja vihdoinkin tutustumista muuhunkin keskustan baarielämään, kuin jo tutuksi tulleeseen Paddy'siin. Uudet tuttavuudet olivatkin hyviä, ja päätin palata testaamaan niitä lisää lähitulevaisuudessa. Poistuminen kohti kampusta tapahtui kuitenkin jo ihmisten aikoihin, kun maanantain mandatory yliopiston vastaanottotilaisuus alkoi jo 08:45.

Melkein pommiin nukuttuani ehdin kuitenkin paikalle maanantaina. Puhe ei ollut yliopiston edustajilla sen kummempi, kuin missään muuallakaan vastaavassa tilaisuudessa, ja vaivoin sain pidettyä itseni hereillä siihen asti, kunnes pääsimme käymään kahvitauolla/aamupalalla, jolloin tankkaus keskittyi pääasiallisesti kahvin mahdollisimman suureen kulutukseen. Kahvikaan ei kuitenkaan auttanut, ja puolet puheista menikin loppuluennon ajan ohi, eikä käteen aikaisesta herätyksestä jäänytkään oikein muuta, kuin kasa papereita, ja käsitys siitä, kuinka hankalaa kurssien varaaminen/seuraaminen tulee Korppiin-tottuneelle jyväskyläläiselle olemaan. Puolen päivän lähettyviltä vastaanottotilaisuudesta päästyämme siirryinkin kämpilleni tutustumaan viiden kuukauden painajaiseeni, ja paria tuntia myöhemmin en ollut paljoa aikaisempaa viisaampi - olin onnistunut ilmottautumaan kursseille, jotka olin ilmoittanut jo vaihtohakemuksen viimeistellessäni ottavani, mutten saanut kuollaksenikaan selville, milloin kyseisten kurssien luennot ovat. Sen verran sain selvää siitä sotkusta, että ensimmäinen luento olisi jo samalle päivälle, ja ruuan taiottuani pitikin minun jo suunnata kampuksen päärakennukseen ja sen luentosaleille. Luentokulttuuri ei sinänsä ole täällä sen kummempi kuin Suomessa, ellei oteta huomioon sitä, että täällä taputettiin luennoitsijalle luennon päätteeksi. Sitä, onko tämä ensimmäiseen luentoon liittyvä tapa, vai kuuluuko tämä vain tavallisena osana jokaisen luennon loppuun en vielä tiedä, mutta sitäkin tietoa odotellessa....

Huomenna olisi tarkoitus käydä puhumassa hieman lisää tulevien kuukausien opiskelusta, ja syödä taas ilmaista aamupalaa/lounasta, ja suunnata illasta taas kampuksen omaan baariin nauttimaan puolen hinnan -tiistaista. Muuten tulevan viikon suunnitelmat ovatkin vielä avoinna, mutta näitä näyttää riittävän. Lisäksi pitäisi tällä viikolla keksiä menoa jo seitsemännelle vaihtoviikolleni, jolloin täällä on jonkinsortin "hiihtoloma", eikä koko viikolla ole luentoja. Äkkilähtöjä katsellessa....

PS: tällä kertaa ei kuvia, koska en näemmä ole ottanut yhtäkään järkevää kuvaa tällä viikolla. Onneksi edellisellä kerroilla niitä on ollut liiaksikin asti, niin ne kompensoivat nyt somasti tämän kertaista kuvattomuutta. Tot volgende week!