Week 3 - "Why are you wearing so much black..?"

Tämä tulee teille kaikille varmaan suurena yllätyksenä, mutta täällä on edelleen opiskeltu Hollantia. Ja kalja on edelleen hyvää.

Maanantai ja tiistai menivät enimmissä osin reippaillessa ja opiskellessa. Sportcentrumin salilla tuli käytyä maanantaina ja tiistaina poikkesin testaamassa paikan uima-allasta, josta poistuin hetkellisen räpiköinnin jälkeen nolona paikalta, kun viereiselle radalle pyyhälsi ammattilaisia. Ehkä se sali on sittenkin turvallisempi ympäristö itsetunnolleni, etenkin kun onnistuin kyseisen uintireissun päätteeksi pilaamaan hollannin kielen kirjani lähes totaalisesti. Maanantaina pyrin kovasti keskittymään tiistaiseen välitenttiin, joten tietenki ilta meni mandariineja jonglööratessa. Mut hei, menipähän silti välitentti paremmin kuin aiempi!

Keskiviikkona suuntasin luennoilta suoraan salille, josta jatkoin pikaisen kotona pyörähtämisen jälkeen keskustaan, jossa kävimme porukalla shoppailemassa ja ottamassa muutamat. Ensimmäistä kertaa noin shoppailun kannalta kaupunkiin shoppailun kannalta tutustuessani voin sanoa, ettei ole yhtä helppo shoppailukaupunki, kuin Jyväskylä, mutta hyvin se onnistuu täälläkin! Kaupungilta lähti mukaan loppujen lopuksi vaatteiden lisäksi myös sushia take-awayna, ja sain siinä samassa itselleni oman suosikkiravintolani kaupungilta.

Torstaina irrottiinkin sitten taas vähän tutummasta touhusta, ja suunnattiin luennon jälkeen minun kämpilläni porukalla pyörähdettyämme Twenten Ijsbaanille, eli jääratahallille. Paikalle meitä odotti hauskasti englantia taitava luisteluopettaja, joka alkoi koulimaan meistä kaikista luistelijoita heti vuokraluistimet jalkaan saatuamme. Luistimet olivat kuin jokamiehen painajaisista, ja lähinnä hokkaria muistuttavat luistimet näyttivät (ja tuntuivat) siltä, kuin laskettelumonojen pohjiin olisi lyöty tylpät terät kiinni. Luistelu kuitenkin sujui ihan hyvin, vaikka viimeisestä kerrasta onkin jo se seitsemisen vuotta aikaa. Luisteluopettajamme oli todella sympaattinen vanhempi herrasmies, jolla oli takanaan monta vuotta luistelukokemusta, ja siitä muistutuksena polvivamma, eikä ihme, kun miehen toistuva neuvo oli luistelutunnin alusta loppuun asti "Kyykkyyn, kyykkyyn!", minkä opettaja itse ilmaisi englanniksi sanomalla "sit". Oli siinä naurussa pidättelemistä, kun herra lausui s-kirjaimen suhuässänä, jolloin tunnin kuulluin käsky kaikasi "Shit, shit!" Luistelusta kuitenkin selvittiin hengissä, vaikkakin jalat huonoista luistimista verillä, ja siirryttiin paikallisruokabuffetin ääreen. Ja sehän maistui. Liikaakin. Ijsbaanilla syödyn buffetin (YKSITYISEN buffetin, muutes) jälkeen nimittäin kun piti melkein pyöriä kämpille. Loppuillan viihdytyksestä sitten vastasikin Jyväskylän edustus skypepuheluineen, ja saivat naapuritkin puheluiden aikana laulettujen sitsilaulujen soinneista ihmettelemistä. Stay classy, Jyväskylä!

Perjantaina saimme kutsun Unkarilaisen vaihtarimme Elydin kämpille, jossa hän suunnitteli kokkailevansa paikallista ruokaa meille tarjoiltavaksi. Paikka illanvietolle, ja mahdollisesti hyvää ruokaa tiedossa päätimme koko kieliryhmän kanssa yhdissä tuumin olla jättämättä tätä tarjousta välistä, ja suuntasimmekin iltapäivästä ennestään kolkkuamattomaan kaupungin nurkkaan pyörähdettyämme ensin ostamassa isäntäväelle viemisiä kahvikaupasta. Paikan päällä pääsimme tutustumaan Elydin myöskin unkarilaiseen kämppikseen, jonka nimi on minulle edelleen mysteeri, etenkin kuin Elydinkin nimi on kirjoitettu sen perusteella, miten minulla on tapana lausua hänen nimensä. Päätin kuitenkin, että Elydin kämppis on nyt Geri - lähes tällä tavoin nimittäin Elyd ja Viola, kieliryhmämme unkarilaiset jäsenet, häntä kutsuvat, vaikka hänen oikea nimensä on Keryd...? No kuitenkin. Pojat olivat kokkailleet meille tarjoille Gulashia, ja jos olen joskus sanonut, ettei Gulash ole hyvää (pahoitteluni äiti), niin korjataan se väärä usko tässä ja nyt - poikien tuotos oli FANTASTISTA . Lautaselliset keittoa tuhottuamme pojat toivat tarjolle unkarilaista viinasta, jonka nimi oli jälleen niin vaikea, että keksin sille oman nimen "Unkarin paholainen", jotka shotteiltuamme pojat kumosivat lautasiimme lisää evästä. Tällä kaavalla iltaa tovin aikaa jatkettuamme kello pyörähtikin jo hiljaisuuden puolelle, ja hiippailimme keskustan pintaan ja sieltä jo tutuksi tulleeseen Paddysiin. Paddy's toimi taas vaihteeksi kahden pintaan asti, jonka jälkeen tanssilattialta sai kaivaa itsensä ulos, niin tiiviisti Enscheden edustajisto käytti tanssineliöt hyödykseen. Taksin hintakaan ei ollut puoleksikaan niin paha, kun sen sai puolitettua kampuksen pinnassa asuvan toisen kielikurssilaisemme kanssa, ja samalla säästin jo tanssimisesta ärtyneitä laastarillisia jalkojani. Wat leuk!

Lauantain piti mennä reippaillessa. Huomatkaa sana piti. En tiedä, mihin aika ehti menemään, mutta hieman tukikohtaani siistittyäni kello olikin jo neljä, ja kaupassa oli ehdittävä käymään ennen sen kello viiden sulkeutumista. Ruokaa kaapista kyllä kerrankin löytyi, mutta olin luvannut Andreakselle ja Juholle, että meillä voidaan viettää iltaa/juonia sunnuntaita, joten iltaa varten oli juotavaa ja pizzaa saatava. Kassatädillekin onnistuin mukamas hollantia puhumaan, kun hienosti kieltäydyin hollanniksi kuitista (Nee kun on niin vaikea sanoa). Pojat saapuivat omine pakastepizzoineen paikalle, ja terveellisiä elämäntapoja noudatettuamme aloimme juonimaan sunnuntain ohjelmaa - aiemmin edellisenä iltana kun oli tullut puheeksi, kuinka sunnuntai olisi loistava päivä puolen vuoden opintomaassamme seikkailemiseen, etenkin kun useiden opiskelijoiden päivälippujen (maksa 13€ lipusta, matkusta lipulla jokin vapaavalintainen lauantai tai sunnuntai ilmaiseksi) eräpäivä oli tulossa, ja niitä oli ostohintaakin edullisemmin tarjolla. Amsterdamin kohdelistasta tyrmättyämme päädyimme viimein Haagiin ja Utrechtiin matkakohteinamme, ja päätimme illan pelaamalla kaikille kolmelle tuttua paskahousua (joka tunnetaan ruotsissa nimellä paskamies, skitgubbe), jonka häpeällisesti ruotsinedustus jokaisella kerralla taisi voittaa. Syytän omaa häviötäni siitä, ettei rahapeleistä tarkkasilmäiseksi oppineen Juhon vahtivan silmän alla voinut bluffata, jolloin kaikki äidiltä saamani hyvät kortinpeluugenit menivät aivan hukkaan. Tappiollisin mielin yritin pistää jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä levolle, jotta nousisin edes suhteellisen virkeänä uuteen päivään, ja sen kello kahdeksan junaan.

Sunnuntai aamuna kuitenkin herätys oli edes hädin tuskin herätys, kun edellisenä yönä viimeisen kerran kelloa tuli katsastettua lähempänä kolmea, ja herätyskello pajahti armotta soimaan jo 06.20. Puolisekaisesti aamutoimet suoritettuani poistuin kämpiltä ilman mitään varmuutta/ymmärrystä siitä, oliko minulla kaikki reissuun tarvitsemani mukana. Vaikka juna lähtikin vasta 08.15, oli kampuslaisena minun kuitenkin varattava aikaa matkaan keskustaa varten - sunnuntaina kun aikaisimmat bussit alkavat reittiä kulkemaan vasta kymmenen aikoihin. Taivaalta tuli oikein mukavasti jääsadetta, ja Andreaksen kanssa matkalle Kampus-Keskusta varaamamme tunnin matka-aika osoittautui aika liioitelluksi, kun saavuimme ensimmäisenä joukostamme asemalle yli puolituntia etuajassa. Kylmässä paikallaan seisominen märissä vaatteissa ei ainakaan parantanut aikaisen herätyksen tuomaa "pitikö tämäkin reissu lähteä tekemään" -fiilistä.

Mutta vihdoin junaan päästyämme ja sielä parin tunnin nokoset saatuani elämä alkoi taas hymyilemään, etenkin kuin Haagin merimyrskytuulista päästiin mukavaan paikalliseen kahvilaan oikein näppärästi ja nopeasti suojaan. Ja mikä kahvila! Henkilökuntaa voi parhaiten kuvata sanalla paras, mikä muuten pätee myös musikkiin, sisustukseen, tunnelmaan, ja siihen tärkeimpään, eli ruokaan. Tarjoilijan ystävällisen opastuksen seurauksena kun tilasin itselleni aamiaspannarin pekonilla, ja en tiedä parempaa - kai se häätyy jossain vaiheessa vaihtoa vielä suunnata Haagiin takaisin, jos vaikka vain sitten tuon kyseisen pannarin vuoksi. Mutta siinä lounastellessamme kelikin päätti parantua, ja jääsateen häivyttyä, taivaan kirkastuttua Haag paljastuikin erittäin kauniiksi ja viihtyisäksi kaupungiksi. Paikalla jonkin aikaa turisteiltuamme ja kuvia näpsittyämme suuntasimme kohti Hollannin rivieraa, eli Haagin rannikkoaluetta, Scheveningeniä. Nimi meni ainakin lähestulkoon oikein. Paikalta löytyi kuitenkin maisemat, joita ei ihan ensimmäisenä olettanut löytävänsä - tuntui, kun osa espanjalaista rannikoaluetta olisi tuotu hollantiin, hiekkaa kun riitti silmin kantamattomiin, ja Atlantin komeat kuohut sen kuin korostivat rannan komeutta. Vaihtariporukamme toinen unkarilainen, Elyd, ei ollut koskaan nähnyt kunnon merta, ja täytyy hänen puolestaan sanoa, että onneksi ensinäkymä oli niinkin vakuuttava, kuin Haagin ranta-alue.

Taas vaihteeksi kahviteltuamme päätimme jatkaa matkaa toiseen päämääräämme, Utrechtiin. Reissuun oli kuitenkin kulunut tähän mennessä odotettua enemmän aikaa, ja Utrechtiin vihdoin perille päästyämme koko porukkaa vaivasi taas nälkä, jonka päätimme yhdissä tuumin poistaa. Onnistuimme muutamista aukiolevista rafloista (Utrechtissa noudattivat selkeästi sunnuntaisulkemisia tarkemmin kuin Haagissa) hyvän paikan, ja kaikki olivat enemmän kuin onnellisia annoksiinsa. Tyytyväisinä ja kylläisinä kiertelimme minimissä määrin hieman Utrechtiä, ennen täpötäydellä junalla Enschedeen päin matkaa jatkamistamme.

Tässä vaiheessa on varmaan hyvä mainita, että olimme reissussa seitsemän hengen voimin; Seurueeseemme kuului lisäkseni Juho, vaihtari Andreas, vaihtari Viola, vaihtari Elyd, vaihtari Alberto, sekä perjantainen uusi tuttavuus, kämppis Geri. Täpötäydessä kotijunassa porukkamme hajosi pienempiin rykelmiin, ja harhauduin itse kämppiksen kanssa erilleen muuksi tutuksi tulleesta porukasta. Matka kuluikin sitten muun yhteisen keskusteltavan puutteessa keskusteltaessa  unkarin ja suomen kielen yhteneväisyyksistä, ja muusta yhtä turhan päiväisestä, kunnes n. tunnin keskusteltuamme Geri uskaltautui kysymään jotain, mikä hänellä oli ollut koko päivän mielensä päällä: "Why are you wearing so much black..?" Vaatetustani katsahdettuani jouduin toteamaan, että aamulla oli matkaan tarttunut kokomusta vaatekokonaisuus, joka sai minut näyttämään joko surutyötä tekevältä omaiselta, tai goottiteiniltä. Veikkasin Gerin varovaisuudesta hänen veikanneen aiempaa vaihtoehtoa, joten vastasin sen kummempia tuumailematta kuten asia oli - en aamulla herättyäni ollut miettinyt, mitä heitin päälle, keskityin enemmän siihen, että koomassani sain heitettyä kaikki asiallisesti pakolliset vaatekappaleet päälleni. Tämän seurauksena sain kuulemma jonkinlaisen lempinimetyksen "Awesome" -tyttönä, johtuen hölmöydestäni, sekä kuulemma päivän mittaan yli 50 kertaa asioiden kuvailemiseen käyttämästäni awesome-termistä. Nonniin, Jyväskylä, täällä edustetaan tiimiä!

 Reissusta tiivistettynä voin sanoa sen verran, että Haagissa kannattaa käydä, ja kesällä sen ranta on varmaan aivan fantastinen paikka. Utrecht on kaunis, muttei sunnuntaikaupunki. Ruokailu ei ollut kallista, mutta kaupungissa kahvi maksaa joka paikassa yli 2€. Ja päivälippuja on hyvä hyödyntää Hollannissa!

Ja kuvia (paljon, PALJON, kuvia):

Utrecht ja valaistut kanaalit.

Utrecht

Utrecht. Niin hollantilaiset maisemat kuin vain voi.

Omnomnom. Pekonipannari juustolla. Haag.

Ja Haagin pannaripaikka.

Meidän privaattibuffeet (en jaksanut laittaa kronologiseen
järjestykseen näitä, pahoittelen laiskuuttani).

Haag

Haag

Art from the shores of  Atlantis

Komeasti kuohui, ja vesi oli kylmää, vaikka kyllä siinä jotkut
hullut jo hieman myöhemmin surffasivatkin.

Haag

Ylläri, edelleen Haag

Ja taas.

Ja edelleen.

Ja jos viel yksi, aivan turha. No nyt ei enään.

Ja kerta kiellon päälle

Utrecht.

Utrecht.

Hollantilainen omppupiirakka on taivaallista. Utrecht.

Utrecht.

Iltahämärä Utrechtissä.

Utrechtin kirkkotorni.

Ja vielä Utrechtiä.

Ja se oli siinä! Utrechtiä vielä näin loppuun. Näillä ei todellakaan
oo mikään kiirus näiden jouluvalojen poistamisessa. Ja jos luet nyt tämänkin kuvatekstin,
niin miten ihmeessä sinulla riitti maltti kaikkien näiden kaikkien lukemiseen?
Hyvä sinulle. Maltillisuus on hyve.

Noniin. Melkein jopa ennätin sunnuntain puolella tämän laittamaan. Ensi sunnuntaina onkin jo sitten kirjoiteltavissa ensimmäinen kontakti oikeaan yliopistotouhuun, kun lauantaina aloitamme ensimmäisen virallisen yliopistoaktiviteetin - vaihtareiden kick-in päivän. Viimeiselle "rennolle" viikolle ei ole vielä kummempia suunnitelmia, mutta näköjään nämä aiemmillakin viikoilla ovat itse itsensä luoneet, joten antaa mennä! Tot zondag!

Day 17/End of Week 2 - Kun kwark ei ollutkaan maitorahkaa....

Hengelossa oli kyllä tyylikkäät
baarit, täytynee myöntää...

Kalja on ollut edelleen hyvää, ja hollantia on opittu jälleen lisää.

Tiistaina aloitin projektini aamuihmiseksi kääntymisestä, ja heräsin jo puoli seitsemältä käydäkseni aamulenkillä. Missään ei näkynyt minkäänlaista elämää, ja keli oli viileä, mutta tyyni, ja kävinkin kiertämässä n. 3km kiekan kampusalueella. Kuitenkin heti kämpille päästyäni taivas repesi, ja päivän aikana lunta satoikin sitten kerralla n. 10cm. Kai aamulenkkini oli niin järkyttävä pala koko maailmankaikkeudelle, että se meni sekaisin, kun aiemmalla viikolla kuitenkin pärjäsi vielä t-paidalla. Otas tästä kelistä nyt sitten selvää. Ensimmäinen koekin saatiin alta pois samana päivänä hyvin tuloksin, ja suuntasimme vaihtariporukalla luentojen jälkeen Hengeloon, viereiseen kaupunkiin katsastamaan, onko nurmi vihreämpää aidan toisella puolen. Matkaan kului vain. n. 7 minuuttia, joten aika ja yhteydet eivät olleet ongelma, ja bussikortilla matkakustannukset jäivät 1,50€ suuntaansa. Hengelo oli ihan mukavan oloinen kaupunki, mutta aika yksimielisesti totesimme hyvillä mielin, että kyllä Enschede silti vei voiton. Muutamalla käytyämme suuntasimmekin takaisin oman kaupunkimme puolelle.

Chimay ja sunsetmikäliesmoothie.
Yllättävän toimiva kombo.

Vuoden ensimmäinen
"lumiukko". Lumi ei vaan
riittänyt ukkoon.

Keskiviikkona yritin oikein kovasti jatkaa aamuihmis-projektiani, mutta kroppa väitti kovasti vastaan. Puoli seitsemältä ehdin säikähtää, että minulle oli nousemassa kuume, kun en herättyäni tarennut tulla vällyjen alta ulos. Parin tunnin lisäunien jälkeen kuitenkin totesin, että olo oli terve kuin pukilla, joten aamuinen kuumeilu oli vain ollut kehoni tapa näyttää birdietä minulle ja aamuihmis-projektilleni. Koska kehoni on temppelini, vai miten se sanonta meneekään, päätin kunnioittaa sen toiveita, ja hylkäsin aamuihmisprojektini, ja suuntasin sen sijaan vasta illasta lenkille. Tämä taas toisaalta osoittautui vaaralliseksi siinä mielessä, että toisin kuin edellisenä aamuna, jolloin liikkeellä ei ollut ristinsieluakaan, ihmiset ovat iltaisin liikkeellä, ja meinasin jäädä kaiken liikkuvan alle aina kävelijöistä busseihin. Kampuksen alueen kaduista kun ei oikein ota selvää, mitkä ovat autoteitä, ja mitkä pelkille pyöräilijöille tarkoitettuja käytäviä, ja missä kohtaa pienellä jalankulkijalla on turvallista tepastella. Hengissä kuitenkin selvittiin, ja kilometrejäkin kertyi hieman enemmän kuin aiempana aamuna.

"That's the bastard!
Spear him!" Make art with
yourself in it. Paras asia
koko museossa.

Torstaina pääsin vihdoinkin eroon pienistä punaisista ystävistäni, kun Acasan ihmiset tulivat myrkyttämään huoneessani mellastavat muurahaiset. Vaikka myrkyttäjä saapuikin paikalle melkein tunnin sovittua aikaa myöhemmin, ei hänelle voinut olla pahastunut, kun mies oli juurikin niin jo perinteiseen tapaan mukavaksi todettu paikallinen kuin olla ja voi. Tepastelin sitten luennolle puolitoistatuntia myöhässä, mutta hyvillä mielin, tietäen että illalla minua odottaisi muurahaisvapaa kämppä. Puolitoistatuntia ei kuitenkaan osoittautunut luentojenkaan kannalta kohtalokkaaksi, ja hollanti rullasi samalla tasolla kuin muillakin. Luentojen jälkeen suuntasimme kielikurssiporukalla keskustaan, jossa meidän oli tarkoitus käydä tutustamassa paikalliseen museoon kolmen aikaan. Tätä ennen kuitenkin minun oli saatava itselleni sisäpelikengät, jotta pääsisin vihdoinkin hyödyntämään Sportcentrumin salia. Kengät löytyi, hinta ei ollut paha, ja kaikki meni paremmin kuin odotin, ja löysimme jopa ilman opastusta museollekin - ja vielä ajoissa! Museo itsessään oli varsin.... kiinnostava tapaus. Tavallisen taiteen ohella paikalla oli pelkkiä lyijykynä/painopiirrustuksia, perinteisiä taideteoksia rinnastettuna elokuviin (joita pyöritettiin teosten vieressä projektorilla lyhyissä luupeissa), sekä multimediataideosio, josta löytyi mm. neljä päällekkäin kasattua kuvaputkitelevisiota, joissa jokaisessa pyöri toistolla vioittunut versio suurien elokuvatuottajien elokuvaosion avauslogoista.... Käynnistä jäi kuitenkin käteen ilmaiset kahvit, ja hauskoja kuvia.

Violalla oli kunnon tarjoilut.

Perjantaina suuntasimme aamun luentojen neljän hengen voimin Sportcentrumin salille. Juho, Andreas ja Peter olivat kaikki käyneet jo aiemmin tutustumassa saliin, joten minä olin ainoana amatöörinä joukossa ihmettelemässä jokaista laitetta, ja siinä laitteiden välillä ympyrää pyöriessäni, miettiessäni mitä minun kannattaisi tehdä (ja MILLÄ), kävi minulla mielessä, että olisin tarvinnut Jukkaa paikalle tuhisemaan aikaansaamattomuudelleni. Loppujen lopuksi sain kuitenkin jonkilaiset sarjat tehtyä, enkä varmaan käyttänyt kuin kolmasosaa laitteista täysin väärin..... Poistuin kuitenkin salilta hyvillä mielin, mielessä illan koitokset. Illalla suuntasimme keskustaan Unkarilaisen vaihtarimme Violan kämpille, jossa Viola kämppiksensä kanssa oli valmistanut tarjolle erilaisia leipä ja juusto -herkkuja. Juuri kun saimme syötyä itsemme niillä täyteen, Espanjalaiset vaihtarimme Silvia ja Alberto tulivat paikalle, ja toivat mukanaan Serranon kinkkua ja Espanjalaista munakasta, ja tietenkin niitäkin piti sitten "maistaa", eli syödä enemmän kuin maha veti. Ruokatankkaus kuitenkin tuli tarpeeseen, sillä Bulgarialainen vaihtarimme Violeta oli kaavaillut meille juomapelin - vodkalla. "NASTRAVE!" - bulgarialainen kippis-huuto kaikasi pelatessamme useamman tunnin, ja täytyy sanoa, että oli kyllä viimeinen kerta kun alan pelaamaan Bulgarialaisen kanssa juomapelejä - ja minä kun luulin, että suomalaiset ovat vaarallista juomaseuraa. Kämpiltä ei edes ollut kiire päästä baariin, kun meidän sakin lisäksi Violan kämppiksen kaverit saapuivat paikalle juhlimaan, ja musiikin soidessa tunnelma oli kyllä enemmän kuin kohdillaan. Muiden kuitenkin päättäessä suunnata vielä baareihin nappasin taksin yksinään kampukselle toisen kampuksella asuvan vaihtarimme suunnatessa muiden mukana vielä baariin. Andreas sai kotimatkallaan kokea paikallisen ystävällisyyden voiman, kun hän ei piheyttään raskinut ottaa taksia, ja lähti kävelemään keskustasta kampukselle, jolloin ohi ajanut skootteriteini tarjosi hänelle kyydin kotiovelle asti. Ilta oli kokonaisuudessaan aivan loistava, mutta muistutti siitä, että pyörä ois ihan jees tähän keskusta-kampus -välin kulkemiseen, taksin hinta kun tuolle välille oli aika suolainen.

Eipä ollut paljoa vapaita paikkoja
stadionilla. Tunnelma oli kyllä
jotain aivan parasta.

Lauantai. Lauantai oli tuskaa. Jokaisella on varmasti ollut sellaisia dagen eftereitä, ettei aamun tunnelmia tarvitse sen tarkemmin tässä avata. Päivä lähti viimein hieman ennen viittä liikkeelle, kun jouduin kipaisemaan kampuksen kauppaan ennen sen kello viiden sulkeutumista hakemassa ruuat niin lauantaille, kun sunnuntaillekin (kampuksen kauppa kun tosiaan on sunnuntaisin kiinni). Kämpille päästyäni ja kokattuani pikaisesti jo aiemmin hyväksi todettua ristoranten pakastepizzaa, vedin lämpimämmät vaatteet päälleni, ja suuntasin kampuksen alueella harhailevaa Juhoa vastaan jatkaaksemme samaa matkaa Andreaksen kämpille.  Meillä kolmella nimittäin oli liput illan FC Twente - RKC Waalwijk peliin, ja ajattelimme hieman aloitella Andreaksen kämpillä ennen peliin suuntaamistamme. Pojilla oli kunnon vaatearsenaalit päällä - Juholta kun vaatetusta löytyi neljä kerrosta, ja Andreakselta viisi. Huomasi jälleen, kuka meistä kolmesta oli pohjoisesta, kun itselläni oli suhteellisen normaali varustus päällä, ja pelin päätyttyä olin ehkä vähiten jäässä. Jonot stadionille olivat hirveät, ja peliä varten oli teillä erikseen liikenteen ohjaus, ja osat teistä oli suljettu. Tunnelma oli ainakin omasta mielestäni aivan jostain muusta maailmasta, kun en ole koskaan aiemmin saman suuruisessa urheilutapahtumassa ollut - kyseessä oli ensimmäinen jalkapallo-otteluni. Katsomo oli yllättävän jyrkkä, ja koska täällä on edelleen pakkasta, kylmä kuin mikä, mutta kaikki nämä pienet huolet unohtuivat, kun peli lähti käyntiin. Vaikka peli loppujen lopuksi päättyi maalittomana tasan (koska Waalwijk pelasi likaista peliä, mielessään vain tasapelin suoma yksi piste, ja tuomari oli puusilmä), oli peli kiinnostava ja koko kokemus loistava, ja päässä soivat Twenten kannatushuudot vielä seuraavana aamunakin. Ei kyllä varmastikaan jää ainoaksi kerraksi, kun pelejä käyn katsomassa! Lippujen hinta ei ollut sinällänsä edes suolainen, kun yksi lippu päätykatsomoon maksoi 26€. Kotimatkallani sain soittoa paikalliselta suomalaiselta, Harrilta, että lähistöllä olisi bileet. Sää oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä, ja hädin tuskin tunsin sormiani pelin loputtua, joten sanoin, että jää ehkä seuraavaan kertaan.

Sunnuntai lähti käyntiin myöhään, mutta ripeästi, kun jo puolilta päivin herättyäni suuntasin kohti keittiötä kanakasvispaistosta tehdäkseni. Puhelimessa odotti viesti edelliseltä illalta kutsuista paikallisiin bileisiin, jonka olin onneksi illalla missannut, sillä olisin varmaan lähtenyt väsymyksestä ja kylmästä huolimatta paikalle, kerta erikseen viestillä kutsuttiin. Keittiössä kokkaillessani sain muistutuksen siitä, ettei viime sunnuntaista kokkaustemppuani ole unohdettu, kun yhden kämppiksen kehuessa, kuinka hyvältä tekemäni ruoka tuoksui toinen tokaisi heti perään "Well, at least she's doing a lot better job than with the Hamburgers". DAMN YOU ANTONIO! Päivä jatkui reippailulla salillla, ja tällä kertaa jopa osasin käyttää laitteita sen verran, ettei suurin osa ajasta mennyt laitteiden käytön opettelemiseen. Kotimatkalla juutuin keskustelemaan erään paikallisen koiranomistajan kanssa koirista tämän koiran yritettyä saada minua leikkimään kanssaan, ja minähän olin enemmän kuin innoissani - 2,5 vuotiaan sekarotuisen lumirakastajan kanssa leekaaminen kun helpotti hieman ikävääni meidän vanhukaisen, Rockyn perään. Matkaa jatkaessani ihmettelin jälleen paikallisten asukkaiden ystävällisyyttä ja sosiaalisuutta. Kämpillä sen sijaan huomasin taas kielitaidon tärkeyden, kun totesin salin jälkeiseksi ruuaksi ostamani maitorahkan olevankin ranskankermaa. Loppuilta meneekin varmaan mukavan rauhallisesti kieltä kertaillessa, ja etsiessä reseptejä ranskankermalle. Miksi ihmeessä ranskankermaa edes löytyy 500g pakkauksissa? Seuraava viikko on vielä suunnitelmiltaan aika auki, paitsi että torstaina olisi tarkoitus mennä luistelemaan luisteluhalliin.


PS: Olitte reippaita, ja lähetitte lunta sitä pyytäessäni, mutta yhtäkään ruokalähetystä ei ole vielä tullut..... Ne on varmaankin hukkuneet postiin, tai ootte kirjoittaneet vahingossa minun osoitteen väärin, eikä ne siksi ole tulleet perille.... Tai sitten niiden toimituksessa vaan kestää vähän kauemmin. Ei se mitään. Minä maltan odottaa. Mutta tässä taas random-kuvia

Classy. Juho parka hämmentyi niin paljon alastomista naisista,
että ei tiennyt kuinka päin käden pitää olla kourittaessa.

Art. Dis is art. It is pretty. 

Näköjään linnutkin viihtyy meidän kampuksella, eivätkä
näyttäneet pahastuvan lumesta. Jos mulla ei
olis pahoja kokemuksia lintujen ruokkimisesta,
oisin varmaan käynyt jo ostamassa näille leipää.

Älkää antako perunalla otetun kuvan hämätä.
Toi Stadioni on oikeasti todella komea, varsinkin noin valaistuna.
De Grolsch Veste tulee varmaan tän puolivuotisen aikaan
aika tutuksi.

Day 11 - Arkisella tasolla tapahtuu A.K.A kuinka olin niin heikko, että rikoin viikkotaulutukseni heti alkavan viikon ensimmäisenä päivänä.....

Aion päivitellä viikottain, mutta tänään on ollut arkisella tasolla niin uskomattoman ei tapahtumarikkaan tapahtumarikas päivä, että rikon aikataulutustani ainakin vielä tämän kerran, ja laitan pelkän maanantai(eli turhanpäiväisen hajoilu -)poustin. Täällä menee selvästi aivan liian hyvin!

Maanantai lähti käyntiin enemmän kuin tukkoisesti. Aiempana iltana vielä suunnittelin kovasti herääväni puoli kuudelta ja käyväni aamulenkillä, ja laitoin hyvillä mielin jo ennen yhtätoista nukkumaan.  Seitsemän ja puolituntia yöunta, ain’t no thang! Jouduin kuitenkin lopulta nousemaan ylös, ja menemään muuttamaan tarkoitukselle toiselle puolelle huonetta jättämäni puhelimen herätystä vasta kahdeksaksi kellon ollessa kolme, johon mennessä en ollut vielä nukkunut silmäystäkään. Aamulla sängystä ylös kampeaminen oli tuskaa, ja suihkuun päästyäni silmät kunnolla auki saatuani tajusin, etten ollut suihkussa yksin – olin saanut ystäväkseni gargantuamaisen lukin, ja lähellä oli, ettei sydämeni pettänyt siinä ja silloin. Epämääräisen pidätellyn kiljunnan ja lähimmän käteen sattuneen esineen huitomisen jälkeen lukki kuitenkin päätyi tiensä päähän, ja sain jatkaa aamuaskareitani rauhassa.

Lupaavasta alusta huolimatta heti kämpästä ulos päästyäni päivä lähti rullaamaan. Ulkona oli satanut lunta, maa oli kauniin valkoinen ja ilma raikas, ja onnistuin jopa kerrankin oikeasti kiillottamaan suomikuvaa sen sijaan, että tahraisin sitä (kuten tavallisesti) tuomalla luennolle sisuja tarjolle. Odotuksieni vastaisesti kaikki pitivät niistä, ja hollannin opettaja jopa tuumasi, voisiko niitä tilata jostain! Hollantia opittiin jälleen hieman lisää, ja suuntasin luennon jälkeen hyvillä mielin kauppaan, joka oli virheliike. Luennolla meni hieman tavallista pidempään, joten päädyin kauppaan Hollantilaiseen lounasaikaan (12.30-14.30), ja paikka oli tupaten täynnä. Selviydyin ruuhkasta kuitenkin jotenkuten, ja pääsin jopa kämpille saakka ennenkuin ostoskassini päätti leväyttää kaikki ostokset lattialle. Ruuat kasattuani ja kaappiin heiteltyäni jäin odottamaan pakollista muuton jälkeistä tupatarkastusta.  Tarkastukseen ei mennyt kuin nelisen minuuttia, ja se olikin kokonaisuudessaan paljon vaivattomampi toimitus kuin luulin, kun kaiken lisäksi tarkastaja lupasi, että vessani uudelleen vallottaneista punamuurahaisista pääsee helposti myrkyillä eroon, ja että opiskelijayhdistys Acasa ottavat minuun yhteyttä asian suhteen lähiaikoina! Wat leuk!

Hollannin välikokeeseen lukiessani päätin kokeilla kokkailua uudemman kerran, toivoen kovasti, että tällä kertaa kokkaaminen sujuisi vaivattomammin kuin edellisenä päivänä. Arvata saattaa, ettei näin kuitenkaan käynyt. Kampuksen opiskelija-asunnoissa kaikki liedet ovat kaasuliesiä, joista itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta, ja kummallakin aiemmalla kokkailukerrallani paikalla on ollut muita, jotka ovat näyttäneet, kuinka kyseinen liesi lähtee päälle, ja molemmilla kerroilla se on varsin vaivattomasti ja loogisesti lähtenyt rullaamaan. No eihän se tietenkään itseltä sitten onnistunut. Yritin yhteensä yhdeksän kertaa saada kapistukseen eloa, pitäen välissä taukoja, etten vahingossa vapauta liikaa kaasua, joka sitten ottaa kerralla alleen. Kävin jopa lukemassa netistä kaasuhellan käyttöohjeita, mutta vaikka kovasti kaikkia ohjeita noudatin, ei hella syttynyt. Kaasuhanakin oli päällä, kuten kuului. Lopulta hellan syttymisen sijaan paloivat minulta hermot, ja vaihdoin terveellisen puoleksi tuoreaineksista tehdyn tomaattikeiton valmistuksen pakastepizzaan, koska fuck it, uuni lähti vaivattomammin päälle. Kuitenkin pizzaa kokkaillessani maisteriaan täällä lukeva vaihtarimme Antonio, kämppikseni Meksikosta, sattui paikalle, ja näytti kuinka hella laitetaan päälle. Ilmeisesti olin ollut vain liian malttamaton lieden kanssa aiemmin, vaikka olin tehnyt kaiken oikein. Thanks Ma tästä äkkipikaisuudesta! Antonio mainitsi ohjeidensa ohella, että aiheuttamani palohälytys oli huvittavin asia, mitä täällä kämpillä oli tapahtunut hänen puolitoistavuotisen asumisensa aikana. Hyvä että jonkun päivä siitä piristyi, itse kun menetin siinä järkytyksessä ainakin kolme vuotta odotetusta eliniästäni.

Mutta pizza on hyvää, ja hollanti rullaa jossakin määrin. Loppuilta taitaakin pyörähtää aika vaivattomasti kokeeseen lukiessa (vaikka äskenkin kyllä hairahduin opiskelujen äärestä opettelemaan kolmella pallolla jonglöömarisesta molemmilla käsillä vaihtamista kesken kaiken yhdellä kädellä kahden pallon jonglööramiseen, ja siitä takaisin, joka muuten onnistui suhteellisen vaivattomasti - eläköön kaapista löytyneet mandariinit, jotka mahdollistivat harjoittelun!), ja toivottavasti alkanutta päivää onnistuneemmin.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä vaihtariporukalla suoraan hollannin tunnin ja siellä suoritetun välikokeen jälkeen Hengeloon, vain seitsemän kilometrin päässä Enschedestä sijaitsevaan kaupunkiin, katsomaan, mitäs kaikkea hauskaa sieltä löytyy!

Olisin halunnut tehdä meidän katolle lumiukon, mutta lunta ei oo tarpeeksi. Tässä sitten sen sijaan syrän, jonka jätin kaikille kulkijoille piristykseksi koriskentälle. 

Nauttikaa siitä lumesta, suomalaiset! Nauttikaa! 

PS: ruokalähetyksiä otetaan vastaan osoitteeseen:

Witbreuksweg 379-202

7522 ZA ENSCHEDE

NETHERLANDS.

I shit you not. Food is good.

Day Ten - Hieno maa, tämä Hollanti!

Hollantia on opittu, paikkoja kierrelty, ja aiheutettu hämmennystä asumuksella!

Kirkkoaukiota baareineen, ja joulu-
valoineen (paikallisilla ei näytä olevan
kiire niiden poisottamisessa).

Tiistaina jatkettiin tosiaan illasta baareihin, ja kalja oli taas vaihteeksi hyvää ja ihmiset mukavia. Kuvia maisemistakin maltoin jonkin verran nappailla matkalla paikalle, mutta koska ne on otettu pimeän aikaan rakkalla perunallani, niin laatu on taas enemmän sitä poistoeräluokkaa.

Voilá! Outo mieli saa aikaan oudot
kokkaukset.

Keskiviikko meni joutuin opiskellessa, ja uskallauduin jopa ensikertaa asumuksella keittiöön kokkailemaankin. Tähän päivään mennessä olen nähnyt jo kaikki kämppikseni enemmän kuin vilaukselta, jonka varmistin tänään (sunnuntaina) hienolla kokkaustempullani, josta kerron lisää myöhemmin.

Omnom. Ehdin vaan syödä puolet,
ennen kuin maltoin napata kuvan.

 Torstaina saimme vihdoinkin yliopiston Sportcentrumin jäsenyyskortit, joilla pääsemme käyttämään hyväksi keskuksen kuntosalia, jumppia ja henkilökohtaista suosikkiani: paikan sisäuima-allasta. Samalla reissulla meidät laitettiin Zumbaamaan, ja täytyy sanoa, että Ozin Peltimiehelläkin olisi ollut liikkeissään enemmän sulavuutta kuin  minulla. Toisin kuin ryhmäliikuntatilaisuuksien Adele, eli Jussi, minä en saanut siitä mitään irti että erotun negatiivisella tavalla massasta. Positiivisena puolenahan tässä on kuitenkin se, että tästä ei voi kuin nousta..... Siksi lupasinkin mennä kokeilemaan uudemman kerran joku kerta. Tässä on kuitenkin se puoli vuotta vielä aikaa, että mikäs kiire tässä on... Mutta kivaa oli, ja jokatorstainen kalapuoti sportcentrumin ulkopuolella toimi mukavana pelastuksena sille, että sportcentrumista päästyämme koulun ruokala oli jo mennyt kiinni.

Perjantaina oli aika nollata, ja päätimmekin porukalla mennä keskustan pintaan Slovakialaisen vaihtarimme, Peterin,kämpille. Lähdimme lisäkseni ainoan kampuksella asuvan kieliryhmässä olevan vaihtarin, ruotsalaisen Andreaksen, kanssa seikkailemaan kohti Peterin kämppää, ja löysimmekin paikalle seitsemäksi. Meidän oli kuitenkin ennen perjantai-illan viettoon pääsemistämme päästävä kauppaan, joka toisin kuin Suomessa on täällä aina tietynlainen haaste. Hollannissa kauppoja ei ole jokaisella nurkalla, toisin kuin Suomessa. Tämän lisäksi kaupat ovat tavallisesti sunnuntaisin kiinni, ja aukioloajat arkisinkin ovat vain seitsemään asti. Kaikki tavalliset kaupat olivat siis ehtineet jo sulkeutua, mutta onneksi saksan lapsi, Lidl, oli auki myöhempään ja "lyhyen" matkan käveltyämme, kaksi kertaa eksyttämme, löysimmekin Peterin kämpiltä noin kilometrin päässä sijaitsevan Lidlin luo, ja kauppareissusta rikastunena suuntasimme takaisin Peterin kämpille.

Slovakiassa on tapana, että jos luvataan aloituspaikka, paikalla on oltava myös ruokaa tarjolla, ja sitähän oli - Peter oli tuonut Slovakiasta erilaisia juustoherkkuja (jotka ovat heillä kuulemma yleisiä), tehnyt voileipiä, ja yleisesti järkännyt muuta naposteltavaa, suolaista ja makeaa tarjolle. Samassa talossa asuvat Espanjalaiset vaihtarit Silvia ja Alberto taas olivat tuoneet Espanjasta paikallisia herkkuja, mm. Serranon kinkkua. Syötyämme ja juotuamme itsemme mukaviksi lähdimme kirkkoaukiolle, suuntanamme Paddy's ja sen tanssilattia. Meno oli loistava, tanssittua tuli lähes huomaamattaan pari tuntia, mutta paikan tullessa yhä enemmän täyteen ja kellon siirtyessä kahden paremmalle puolelle päätimme lähteä Andreaksen kanssa  etenemään. Hauska homma nimittäin hollantilaisesta liikenteestä on se, ettei täällä kulje yöbusseja, joten edessämme oli n. 4-5 km kävely takaisin kämpille. Kämpille päästyäni, jalat rakoista arkana tuumailin taas vaihteeksi, kuinka hieno keksintö pyörä onkaan.

Kampuksella on paljon pieniä vesistöjä
siellä täällä. Huvittavinta on nähdä
ihmisiä ongimassa näissä,
ja kyllä, heillä ON tapana onkia näissä.

Lauantai oli lepopäivä. Kovasti olin vielä illalla menossa aamulla salille, mutta olo aamulla kehotti jäämään sängyn pohjalle katsomaan sarjoja ja nesteyttämään. Olon parannuttua lähdin kuitenkin lenkille, joka muuttui pikaisesti kävelyksi kauniin kelin ja maisemien ihailun vuoksi. Olollahan ei tietenkään enää ollut mitään tekemistä tämän päätöksen kanssa. Kävely kampusalueella johdatti minut kampuskauppaan jossa jälleen pääsin yllättymään siitä, kuinka ystävällisiä ja mukavia ihmisiä hollantilaiset oikein ovatkaan - kassalle päästyäni kassatäti ilmoitti minulle, etteivät he voi vastaanottaa yli 20 euron seteleitä alle 10 euron ostoksista, joka sattui olemaan ainoa käteiseni, eikä korttini kelvannut lukijalle. Jonossa minun takanani ollut poika ilmoitti heti, että hän voi maksaa. Olin täysin ymmälläni, ja sanoinkin pojalle ylistävät kiitokseni, ja kysyin, kuinka voin maksaa takaisin, johon poika vain tuumasi, että tämä oli hänen lauantailahjansa minulle, ennen kuin hän käveli kaupasta pois. Hollanti on hieno maa.

Tänään, Sunnuntaina, nukuin kevyesti sitten kolmeen, saaden alleni n. 13h unta. Hetken unesta sekaisin ollutta päätäni selviteltyäni suuntasin kohti keittiötä, ja kokkaustalkoota. Ruuaksi kaavailin jauhelihapihvejä wasabisoijapaprikapeitteellä, ja tartuinkin heti tuumasta toimeen. Sanotaanko sitten vaan, etten tiedä, missä meni mönkään, mutta jossain vaiheessa kokkailuni onnistui aiheuttamaan palohälytyksen (turvallisuustarkastaja Heini paloturvallisuustesteineen iskee jälleen!), ja hälyttimien jumalaton ääni ajoi kaikki kämppikseni, plus muut talossa asuvat henkilöt ulos huoneistaan. Muutaman ikkunanavailuoperaation ja hälyttimen tuulettamisoperaation jälkeen huuto saatiin hiljenemään, ja palasin naama punaisena takaisin kokkailujeni pariin. Näinpäs kuitenkin samalla viimeiset kämppikseni, joita en ollut aiemmin nähnyt, joten voitto sinänsä.... Vastaavaa oli kuulemma käynyt useasti aiemminkin, mutta tämä oli vasta toinen kertani kunnolla keittiössä, ja heti sain aikaan palohälytyksen? Jeap. Sounds about right. Mutta hei, ruoka oli hyvää, mikään ei palanut, vaikka palohälytin antoikin niin ymmärtää, ja nyt on 6/6 kämppiksistä nähty, joten päivä oli enemmän kuin success!

Jatkossa yritän ehkä hölmöillä hieman vähemmän, ja päivittellä blogiani säännöllisemmin. Alankin varmaan jatkossa päivittelemään tänne aina yhden viikon kerrallaan näin sunnuntaisin.

Lisää kuvia!

Aurinkoista.  Vasemmalla futiskenttä, joita löytyy
kampuksen alueelta paljon.

Koripallokenttien, rantalentiskentän ja baseball kentän ohi menevä polku.
Punainen rakennus on opiskelija-asuntola, jossa asuu uusi
arkielämän sankarini - jätkä on asunut kämpässään jo viikon,
eikä ole vielä edes laittanut verhoja, plus kaikki hänen kamansa ovat
edelleen laatikossa. Pakostakin sisäinen Taalasmaani pakottaa
kurkkaamaan aina, mikä tilanne pojulla on muuton suhteen menossa.

Vrijhof, juoksurata ja Hogekamp. 

Kirkkoaukion kirkko.

Keskutan teatterin kohdalla matkalla baareihin.

Ei mitään huolta, täällä edustetaan näin hienosti Suomea!
Maamme maine on taattu! (Mutta kaikessa vakavuudessaan,
ei mitään hätää - Juho paikkaa kaikki Suomikuvalle aiheuttamani kolhut).

Day five - Wat leuk! Ik spreek (beetje..) Nederlands!

Niinhän siinä sitten kävi, että perjantaina perille päästyäni pistin pienille päiväunille, ja heräsin lauantain puolella. Kovasti vielä herätessäni olin ylpeä siitä, kuinka pihalla oli valoisaa, etten ollut varmaan nukkunut kuin tunnin korkeintaan. Kellonäkymä 09:40 kuitenkin palautti minut aika toimivasti takaisin siihen todellisuuteen, että olin ottanut kevyet 16 tunnin nokoset. Eipä ainakaan univelat painaneet päälle lähtiessäni Juhon kanssa tutustumaan kaupungin keskustaan.

Viimeinen näkymä ennen torkahtamistani. Puolen vuoden valtakuntani.

Hollantilaiset on hassua porukkaa. Tähän lopputulokseen päädyin, kun kävelin kirkkoaukiolle, jonka ympärillä oli kaikki paikan baarit. Itseasiassa kirkkoaukiolta ei löytynyt muita liiketiloja, kuin baareja, joista osa yritti ovelasti esittää olevansa lounaspaikkoja, vaikka kaikilla asiakkailla oli todellisuudessa pelkät tuopit edessään. Kaupunkikierrokselle mukaan liittynyt paikallisopas Harri osasi kertoa, että kirkko oli jopa mahdollista vuokrata yksityiseen käyttöön, kuinka ovelaa!

Kaupunkikierros muuttui pikaisesti baarikierrokseksi, jonka ohessa valokuvaaminen unohtui tyystin, eli kuvia keskustasta tulee myöhemmin. Olut oli edullista ja hyvää, ja kaiken lisäksi paikallista! Enschedeläisten baarimikkojen nenät menivät Heinekenin mainitsemisesta ryttyyn, ja pikaisesti korjasivat tietämättömän siitä väärästä uskosta, että Heineken olisi Hollantilaisten ylpeys. "No, no, no, we don't have Heineken, but I can serve you something a lot better", ja siinä samassa naaman eteen ilmestyi kuin tyhjästä lasillinen Grolschia. Ja täytyy myöntää, kyllä annan kehuni!

Paikallista olutta Tintti-aiheisessa kuppilassa. Omnomnom.

Lauantai meni siinä hujauksessa sen suurempia aikaan saamatta. Sunnuntai lähti käyntiin hyvinkin sunnuntaimaiseen tapaan, eli ei millään. Viimein kuitenkin jääkaapissa kajottava yksinäinen valo pakotti minut liikkeelle ruuan perässä, jota en fiksuna ihmisenä ollut edellisenä iltana osannut ostaa valmiiksi jääkaappiin. Tietenkin tässä vaiheessa hyödyllistä paikallistietämystä olisi ollut se, etteivät kaupat ole täällä avoinna sunnuntaisin.

Sunnuntaista kuitenkin selvittiin suurinpiirtein kunnialla, ja siirryttiin maanantaihin. Arjen mukana saapui ensimmäinen Hollannin luento, jonka aikana vakuutuin siitä, että hollannin kieli on ollut aikanaan jonkun tukehtuvan ihmisen innovaatio. Monia kielen äänteitä olisikin helpoin harjoitella kurlaamalla. Tästäkin kuitenkin selvittiin kunnialla, mutta luentojen jälkeen todellinen taistelutanner odottikin kämpillä. Sota oli puhjennut edellisenä iltana, ja minä olin altavastaajana.

Ja ei, kyseessä ei ole kukaan kuudesta kämppiksestäni, jotka ovat joko vielä lomilla, tai suhteellisen ninjoja, koska olen heistä vasta yhden nähnyt (mutta toisaalta, jos tältä pohjalta voi yleistää, kämppikseni ovat kivoja ja rauhallisia, eli not bad). Kyseessä oli jotain paljon pahempaa. Pienet muurahaiset, jotka tulivat vesiputkien läheisistä rei'istä, olivat valloittaneet kylppärini! 24h ja yksi suolakäsittely myöhemmin saniteettitilani olivat kuitenkin jo muurahaisvapaat. IN YOUR FACE YOU BASTARDS! Ei minun maita noin vain vallata!

Tänään huomasin heti aamusta sen, kuinka arkeutuminen täällä tapahtuu yllättävän pian. Jo tänä aamuna taannuin takaisin tavallisiin tapoihini ja heräsin tunnin aiottua myöhemmin siihen, että puhelin oli palasina vuoteeni jalkopäädyssä. Hurraa kotoiset tavat! Onnistuneesta aamusta huolimatta päivä on ollut loistava, ja illalla olisi tarkoitus lähteä taas hieman lisää analysoimaan keskustan baarikulttuuria vaihtariporukalla. Ei tänne tämän kummempia. Sellaista vaan, että jos en tarpeeksi aiemmin korostanut sitä, että hollantilaiset ovat hassuja, niin ihastelkaa näitä kuvia meidän kampukselta, niiden pitäisi korostaa aiempaa sanomaani.

Wut?

P.S: Tytti, täältä löyty hyvännäkösiä miehiä, eikä täällä oo lunta. Tänne vaan.

Ruokalan piha. Ruokala muuten vaatis omat käyttöohjeensa....
Toisaalta ruoka on hyvää. Omnomnom.

P.P.S: Pojat, tytötkin on täällä ihan kivannäkösiä.

Faculty of Behavioral Sciences vetten päällä... Wut?

"Do NOT sit on. Fragile".

 

Kirjastorakennuksen sisäpiha-allas kelluvalla vuohenpääteoksella,
uimarenkaaseen väärinpäin juttuuneella uimaripatsaalla, ja yhdellä
sukeltajapatsaalla. Well that makes sense.

....

Kampuksen sportcenterin viereisen asuinrakennuksen
koko toinen seinämä toimii kiipeilyseinänä. Nice.

Täällä on kevät. Please send some snow. Thank you.

Hello and welcome to my crib. Pyramidikylä <3